Mäkihyppääjät palaavat kisatoimiin – ”Toivottavasti saadaan ehjä alku kaudelle”
Mäkihypyn maailmancup käynnistyy suomalaisten osalta viikonloppuna Rukalla. Yhdeksän kuukauden kisatauko päättyy kotimaisemissa, sillä maajoukkue ei ollut mukana viime viikonloppuna, kun maailmancup käynnistyi Puolassa.
Päävalmentaja Janne Väätäinen toivoo suomalaisilta tasaista kilpailukautta.
”Yleisesti ottaen toivon ehjää alkua kaudelle ja hyvää lähtöä, olipa se sitten tuloksena onnistuminen tai urheilijan kohdalla suorituksena onnistuminen. Näytetään itsellemme että ollaan joukkueena menty eteenpäin, ja ollaan menossa oikeaan suuntaan”, Väätäinen kertoo.
Minimitavoitteeksi maajoukkueeseen kymmenen vuoden tauon jälkeen palannut mäkivalmentaja asettelee joukkueen terävimmän kärjen osalle tasaista pistesuorittamista maailmancupin osakilpailuissa.
”Haluaisin nähdä parin kolmen kaverin jatkuvasti takomassa pisteitä joka viikonloppu. Se on paljon hedelmällisempää tulevaisuutta ajatellen kuin se, että joku meistä silloin tällöin tekisi jonkun huippusuorituksen joka saattaisi perustua vähän tuuriinkin, mutta muuten ei jäisi käteen oikein mitään. Semmoinen tasaisuus ja se, että nähdään missä suomalainen mäkihyppy tuloksellisesti tällä hetkellä oikeasti menee kansainvälisesti, olisi se juttu.”
Suomalaiset ovat kisanneet viimeksi maaliskuussa. Väätäisen mukaan kilpailutuntuma vaatii muutaman kisan alle. Kokeneemmat urheilijamme tietävät jo miten näissä tilanteissa pitää toimia, nuoremmilla taas löytyy intoa senkin edestä.
”Antti Aalto on ollut viime vuosina suomalaisen mäkihypyn veturi, ja tehnyt hyvän harjoituskesän, samoin myös Niko Kytösaho. Se on ihan varma että Aalto ei tällä hetkellä ainakaan ole huonompi kuin edellisenä vuonna. Siitä kun mennään alaspäin niin kaverit on sen verran nuorempia että heidän aikansa tulee vielä, mahdollisesti jo tänä vuonna hyviä tilanteita ja hyviä kisoja, mutta kyllä tässä katsotaan pitkällä tähtäimellä tulevaisuuteen.”
”Joka ukko kuitenkin odottaa että pääsee kilpailemaan. Tässä on pitkä kesä ja harjoituskausi takana.”
Suomen joukkue Rukalla
Antti Aalto, Mico Ahonen, Andreas Alamommo, Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen, Jarkko Määttä, Arttu Pohjola, Jonne Veteläinen.
Ruka Nordic HS 142 mäkihypyn kilpailuohjelma
Lauantai 28.11 klo 17.30 kilpailu
Sunnuntai 29.11 klo 15.00 karsinta
Sunnuntai 29.11 klo 16.30 kilpailu
Jussi Kantee
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024