Ruka Nordic on ainutlaatuinen tapahtuma täynnä huippu-urheilua, elämyksiä ja viihdettä!

FIS World Cup Ruka Nordic käynnistää maastohiihdon ja yhdistetyn maailmancup-kiertueen, sekä jatkaa mäkihypyn maailmancup-kiertuetta marraskuun viimeisenä viikonloppuna 24.11. Rukan jylhissä maisemissa. 

Luvassa on jännittävän talviurheilun lisäksi juhlintaa ja tanssia, kun tänä vuonna Rukalla nähdään ensimmäistä kertaa myös Iskelmäviikkojen ohjelmaa. Ravintola Karhunkierroksessa järjestetään Mestaritanssit Iskelmämestarien tähdittämänä ja lauletaan karaokea orkesterin säestämänä.

Stadionalueen ravintoloissa ja kisastudioissa seurataan samalla jalkapallon MM-kisoja, mikä tekee stadionista todellisen urheilunfanien keskuksen.

Tutustu edellisvuoden kisaohjelmaan täällä!

Selaa kuvia Ruka Nordicinupeista urheiluhetkistä!

Perjantai 25.11.

Lauantai 26.11.

Sunnuntai 27.11.

Tule mukaan kauden avaus­tapahtumaan

Rukalla kilpaillaan maailmancupin osakilpailussa jännittävissä tunnelmissa ja huikeissa maisemissa. Menoa ja tekemistä riittää kaikenikäisille ja alueella vierailee myös itse Joulupukki! Pääset perheen kanssa ilmaiseksi stadionalueen lähellä sijaitsevalle Kisatorille, josta löydät söpöjä maskotteja, oheistuotteita, paikallisia herkkuja ja esiintyjiä.

Hyppää mukaan! Jaa kuvasi meille hashtageilla
#RukaNordic2023 #SinivalkoisiaHetkiä #MeijänNordic

Tutustu oheisohjelmaan

EVENT SPONSORS

LOCAL SPONSORS