25.11.2018 Uutinen, Tiedote

Kobayashi liiteli jälleen voittoon Rukalla

Ryoyu Kobayashi vahvisti asemaansa Rukan mäkikuninkaana voittamalla Ruka Nordicin päätöskilpailun ylivoimaisesti.

Japanilainen johti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja varmisti voittonsa huikealla toisen kierroksen 147,5 metriä kantaneella hypyllään. Saksan Andreas Wellinger hyppäsi illan kilpailussa toiseksi ja lauantaina toiseksi sijoittunut Puolan Kamil Stoch kolmanneksi. Doman Prevcille jäi epäilemättä Rukan kilpailuista katkeransuloinen maku suuhun, sillä slovenialainen hyppäsi läpi viikon erinomaisesti mutta jäi podiumpaikoilta ulos ollen neljäs molempina päivinä.

Suomalaisista kilpailuun karsinnasta tiensä raivasivat Jarkko Määttä ja Antti Aalto. Jarkko Määttä raivasi tiensä toiselle kierrokselle ja maailmancupin pisteille ensimmäisen kierroksen onnistumisellaan. Määtän ensimmäinen hyppy kantoi 128 metriä. Määttä oli lopulta kilpailussa 29:s. Antti Aalto oli läpi Ruka Nordicin vaisu ja jäi sunnuntain kilpailussa ulos toiselta kierrokselta.

– Jäipähän ainakin se yksi piste käteen, mutta tuntui että taso olisi voinut riittää parempaankin, Määttä tuumaili kilpailun jälkeen.

Viron vasta 19-vuotias Artti Aigro puolestaan onnistui uransa kolmannessa maailmancupin osakilpailussa erinomaisesti. Aigro hyppäsi kilpailussa 130 ja 126,5 metriä kantaneilla hypyillään 19:sta.

Ruka Nordicin viimeinen kilpailu käytiin läpi erinomaisissa tuuliolosuhteissa. Maailmancup jatkuu ensi viikolla Lillehammerissa.

 

Matias Koivuranta/Laajasalon opisto

Jaa artikkeli