Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa
Johannes Hösflot Kläbo jatkoi Rukan valtiaana myös sunnuntaina käydyssä 20 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajossa.
20 sekunnin etumatkalla ladulle lähtenyt Kläbo odotti itselleen seuraa ja norjalainen hiihti viimeiseen nousuun asti isomman ryhmän mukana. Norjalainen hiihti taktisesti fiksusti ja piti itsensä koko ajan pois ison ryhmän keskeltä.
Viimeisessä nousussa irtioton tehnyt Kläbo voitti toiseksi tulleen Paal Golbergin lopulta 0,7 sekunnilla.
Kolmossijan kohtaloa tutkailtiin pitkään tuomariston toimesta. Kolmantena maaliviivan ylittäneen Ruotsin Calle Halfvarssonin katsottiin rikkoneen sääntöjä, kun hän paranteli asemiaan viimeisessä nousussa vastaantulevien ladulla. Asiaa tutkittiin pitkään tuomariston toimesta ja lopulta Halfvarsson hylättiin. Koko viikonlopun podium-paikkoja dominoineet norjalaiset saivat seurakseen Italian Federico Pellegrinon. Pellegrino oli silminnähden onnellinen loistavasti kuluneen kilpailun jälkeen.
Sunnuntaina palkintopallille saatiin muitakin kuin norjalaisia. Kuva: Rebecca Murtosalo
Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi koko joukon kolmanneksi nopeimman hiihtoajan kellottanut Remi Lindholm. Lauantaina viimeisessä alamäessä kaatunut Lindholm ilmoitti jo lauantain kilpailun jälkeen tavoitteekseen nostaa sijoitustaan roimasti. Siinä Lindholm myös onnistui, sillä suomalainen tuli lopulta maaliin sijalla 12.
“Aika puskista tuli tämä. Nyt voi vähän paremmilla mielin lähteä täältä”, uransa parhaan maailmancup-sijoituksen hiihtänyt Lindholm kommentoi kilpailun jälkeen.
Myös Lauri Lepistön sekä Niko Anttolan sunnuntain suorituksia voi pitää onnistuneena. Lepistö tuli maaliin sijalla 23 ja Anttola sijalla 25.
Lauantaina huippusuoritukseen yltänyt Perttu Hyvärinen hyytyi sunnuntaina täysin. Hyvärinen tuli lopulta maaliin sijalla 45.
Muiden suomalaisten sijoitukset: Markus Vuorela sija 26, Arsi Ruuskanen sija 28, Joonas Sarkkinen sija 52 sekä Emil Leikari sija 58.
Teksti: Yvonne Koch
Kansikuva: Jarno Jumppanen
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024