Rukan maailmancupin maastohiihdot huipentuivat kylmässä säässä yhteislähtökilpailuihin
Sunnuntaina Rukan maailmancupin päätöspäivänä maastohiihdossa kilpailtiin 20 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa.
Naisissa voiton vei ensimmäistä kertaa urallaan ruotsin Moa Ilar. Ilarin jälkeen palkintopallille kirivät yhdysvaltalaiset Jessie Diggins ja Rosie Brennan.
Suomalaisten suorittaminen oli alavireistä, mutta onnistuneisiin lukeutui Vilma Ryytty, joka oli paras suomalainen ja sijoittui sijalle 28.
“Olen tiennyt, että olen vapaalla hiihtotavalla ihan hyvällä tasolla Suomessa. Vähän nihkeä alkukausi, mutta kyllä toisaalta uskoin omiin mahdollisuuksiin.”, summasi Ryytty kisan jälkeen.
Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen alavireisyys jatkui, eivätkä he päässeet 30. parhaan joukkoon ollessaan 31. ja 32. Rebecca Immonen suoriutui puolestaan omaan tasoon nähden hienosti ollen 33. heti Pärmäkosken ja Niskasen jälkeen.
Naisten kilpailussa nähtiin viimeisellä kierroksella dramatiikkaa, kun ruotsin Ebba Andersson polkaisi edessä hiihtävältä Jessie Digginsiltä sauvan kädestä. Sauvan mukana Digginsiltä lähti myös hanska ja hän joutui hiihtämään maaliin saakka ilman toista käsinettä reippaassa 15 asteen pakkasessa.
Tsekki Michal Novak järjesti yllätyksen miesten massalähdössä
Miesten kilpailun vei niin ikään ensimmäistä kertaa urallaan norjalainen Jan Thomas Jenssen. Toiseksi sivakoi Michal Novak ja kolmanneksi Harald Oestberg Amundsen. Suomalaisista parhaiten suoriutui Remi Lindholm 12. sijallaan. Iivo Niskanen hiihti Lindholmin perässä maaliin ja oli 13.
“Hiihto oli jopa parempi, mitä osasin odottaa. Ei ole tota vapaata tullut niin paljoa hiihdettyä.”, Niskanen totesi hiihdon jälkeen.
Yhteislähdöstä povattiin etenkin miesten puolella jopa melkoista “miekkailua”, mutta pahimmilta kolareilta vältyttiin.
Maailmancup jatkuu maastohiihdon osalta ensi viikonloppuna Jällivaarassa 2.-3. joulukuuta.
Katso tämän päivän kolmosen Rosie Brennanin haastattelu TÄÄLTÄ!
Teksti: Laajasalon Opisto / Veera Kasila Kuva: Teemu Moisio
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024