Muutoksia Ruka Nordicin maailmancupin kisaorganisaatiossa: uutena pääsihteerinä kisoja luotsaa Marika Paananen ja kilpailupäällikön tehtävässä aloittaa Jukka Tahkola.
Muutoksia Ruka Nordicin maailmancupin kisaorganisaatiossa: uutena pääsihteerinä kisoja luotsaa Marika Paananen ja kilpailupäällikön tehtävässä aloittaa Jukka Tahkola.
Ruka Nordicin pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin pääsihteerin tehtävässä on aloittanut 1.2.2021 Marika Paananen. Paananen on toiminut monipuolisesti erilaisissa tehtävissä Ruka Nordicissa jo vuodesta 2013 lähtien ja edellisvuonna hän johti maailmancupin osakilpailun koronatyöryhmää, jonka tehtävänä oli varmistaa onnistunut ja koronaturvallinen tapahtuma.
– Juhlavuoden tapahtuman järjestelyt ovat kunnianosoitus niin vapaaehtoisille, kisayleisölle, suomalaisille urheilufaneille kuin kansainvälisille organisaatioille, sekä tietenkin huippu-urheilijoille, Kuusamolle ja Rukalle, kertoo Paananen.
Kahden vuosikymmenen aikana järjestetty tapahtuma on vakiintunut osaksi FIS:n klassikkokisoja ja kisoissa on oma joukko vakiintuneita perinteitä, joiden pohjalta uuden johdon on hyvä lähteä rakentamaan seuraavia vuosikymmeniä.
– Tapahtuman järjestämisen osaaminen on vahvaa Kuusamon Erä-Veikoissa. Tätä tehtävää varten perustimme uuden kilpailupäällikön vakanssin, jonka tehtävänä on huolehtia osaamisen laadusta tulevaisuudessakin. Juhlavuoden jälkeenkin tulee pitää katse kokonaisuudessa, kasvattaa kisayleisön viihtyvyyttä ja vahvistaa organisaatiota tuomalla niin uusia tekijöitä ja toimintatapoja mukaan.
Rukan maailmancupin pitkäaikainen pääsihteeri Seppo Linjakumpu siirtyy tehtävistään eläkkeelle vuoden 2022 aikana, minkä vuoksi pääsihteerin vaihdosta tuli ajankohtaista tänä vuonna. Linjakumpu toimi pääsihteerin tehtävässä kisojen alusta, vuodesta 2002 lähtien, mutta jatkaa kisaorganisaation neuvonantajan roolissa.
– Rukan tapahtuma on vuosittain yksi suurista Nordic-lajien yhteisviikonlopuista. Juhlavuoteen sisältyy myös tapahtuman pääsihteerin vaihdos, jolla halutaan turvata järjestelyn osaaminen tulevinakin vuosina. Haluan antaa parhaan tukeni ja osaamiseni uuden pääsihteerin tueksi juhlavuoden onnistumiseksi. Sukupolvenvaihdosta tarvitaan eri tehtävien onnistumiseksi ja siinä meillä kaikilla konkareilla on tehtävää tiedonsiirrossa ja opastuksessa, kertoo Linjakumpu
Uudessa kilpailupäällikön tehtävässä aloittaa Jukka Tahkola
Ruka Nordicissa on aloittanut 1.2.2021 uudessa kilpailupäällikön tehtävässä Jukka Tahkola, jonka tehtävänä on vastata kilpailujen sujumisesta sen eri osa-alueilla sekä toimia Kuusamon Erä-Veikkojen yhteyshenkilönä kilpailullisissa asioissa.
Tahkola on ollut mukana kisajärjestelyissä 16 kertaa, joista hän on toiminut maastohiihdon kilpailunjohtajana 14 vuotta. Tahkola kuuluu myös Hiihtoliiton maastohiihdon johtoryhmään, minkä lisäksi hän toimii Pohjois-Pohjanmaan Hiihto ry:n puheenjohtajana ja luotsaa Kuusamon Erä-Veikkojen Susitiimiä.
– Ruka Nordicin organisaation uudistumisen myötä ajattelin palata lyhyen tauon jälkeen kilpailutehtäviin. Kilpailupäällikkö on uusi tehtävä Ruka Nordicissa ja pääsen sekä tarjoamaan kokemustani että oppimaan uutta, kertoo Tahkola.
Ruka Nordicin maailmancup järjestetään 20. kerran Rukan upeissa maisemissa. Juhlavuoden tapahtuma avaa jälleen ovensa kisayleisölle ja maailmancupin osakilpailun lipunmyynti on käynnistynyt syyskuun aikana.
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024