Matti Heikkinen Ruka Nordicista: ”Tämä on hieno paikka nähdä kolme lajia”
Maajoukkuehiihtäjä Matti Heikkinen sijoittui edellisen maastohiihdon maailmancup-kauden kokonaiskilpailussa parhaana suomalaisena seitsemänneksi. Enemmän Heikkistä lämmitti normaalimatkojen kolmas sija.
– Kun ei sprintterimiehiä oikein ole, niin se oli hyvä juttu, Heikkinen muistelee.
Heikkisen treenit ja valmistautuminen tulevalle maailmancup-avaukselle Rukalla sujuivat hyvin. Viime kaudelta löytyy kuitenkin vielä parannettavaa.
– Perinteisen sprinttiä voisi huomenna hiihtää vähän paremmin, niin se helpottaisi sitten lauantain ja sunnuntain asetelmia.
Tulevalta kaudelta Heikkinen odottaa Etelä-Korean Pyeongchangissa käytäviä talviolympialaisia ja sitä, että hän pystyy tulevissa kilpailuissa osoittamaan kehittymisen urheilijana.
Rukalla jo 1990-luvulta lähtien
Matti Heikkisellä on tarkka käsitys siitä, millaisia Rukan kilpailureitit ovat.
– Hiihdin täällä KLL(Koululiikuntaliitto):n kisoissa ehkä vuonna 1995 tai 1996. Silloin mentiin tuolla isojen kuusten lomassa hienoissa profiileissa hienoa maastohiihtoa. Siitä tämä ratamalli on aika paljon muuttunut, mutta niin on myös laji. Tämä on siinä mielessä hyvä latu, että täällä kukaan ei lähde perinteisen kilpailuun tasatyönnöllä.
Matti Heikkiselle on jäänyt Rukalta mieleen erityisesti yksi muisto: Marraskuussa 2011 hän hyppäsi mainosaidan yli lyöden siihen päänsä. Heikkinen joutui jättämään kilpailuviikonlopun väliin.
– Siitä opin, että tätä yritystä johtaa kuitenkin yksi mies, ja se olen minä.
Saman vuoden keväällä Heikkinen voitti Oslon MM-kisoissa 15 kilometrin matkalla maailmanmestaruuden.
– Sitten se maailma muuttui aika paljon siinä niiden tapahtumien jälkeen. Sitten kun tulin tänne maailmancupiin, niin olin vähän niin kuin lähdössä joka suuntaan, mutta se itse olennainen, eli kilpahiihto, niin joissain asioissa se meinasi unohtua. Siinä mielessä se rymyäminen tuossa stadionilla on jäänyt mieleen. Se on ollut sellainen hyvä pysähtymisen paikka, johon aina palailen. Virheistä yleensä oppii, kaikista tehokkainta oppia.
Ruka on Heikkisen mielestä erittäin hyvä kilpailupaikka.
– Tämä on hieno paikka nähdä kolme lajia samassa tiiviissä konseptissa. Todellisille urheilun ystäville erittäin raju kilpailu käynnistyy täältä, koska olympiavuosi, ja samassa joukkueessa pitää antaa näyttöjä. Ruka Nordic voi olla jopa tietyille urheilijoille ainoita näytönpaikkoja. Siinä mielessä Rukan merkitys tällä kaudella on erittäin suuri.
Pekka Luokkala/Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024