Mäkihypyn suurmäen karsinta jouduttiin siirtämään logistiikkaongelmien takia
Rukan maailmancupin mäkihypyn osakilpailu ei alkanut odotetun mukaisesti. Mäkihypyn ensimmäinen karsinta perjantai-illalta jouduttiin perumaan Saksan maajoukkueen logistiikkaongelmien takia. Kisan siirtäminen on kuitenkin hyvässä yhteishengessä saatu joukkueiden kesken sovittua.
Perumisen myötä perjantai-illan karsinta siirtyi lauantaiaamuun, joten karsinta ja itse kilpailu ovat näin ollen peräjälkeen. Myös sunnuntaiaamuna aikataulu on sama. Molempina päivinä karsinta alkaa kello 8:30 ja kilpailu alkaa kello 10:00. Karsinnan sijaan hyppääjät saivat perjantai-illalle lisää harjoitteluaikaa, joten viikonlopun aamuina nähdään varmasti valmis mäkiporukka ja kovatasoinen kilpailu Rukatunturilla.
Kilpailuiden peruminen tai siirtäminen ei ole harvinaista tai uutta mäkihypyn saralla. Vuonna 2019 Rukan maailmancupin suurmäen kilpailu jouduttiin perumaan kokonaan tuuliolosuhteiden takia. Nykyään Rukatunturilta löytyy tuuliverkot molemmilta puolilta mäkeä.
Kirjoittaja: Sonny Mäkinen
Kuva: Severi Hopsu
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024