Kolme suomalaista jatkoon, Aalto karsinnan kahdeksas
Antti Aalto oli paras suomalainen perjantaisessa mäkihypyn maailmancupin karsintakilpailussa Rukalla. Muut lauantain kilpailuun paikan lunastaneet suomalaiset olivat Niko Kytösaho (47.) ja Andreas Alamommo (49.). Karsinnan paras oli 135,5 metrisellä hypyllään Puolan Dawid Kubacki, ennen Wislan maailmancupin avauskisan kakkosta Karl Geigeria Saksasta.
Aallon karsintahypylle kertyi mittaa 120,5 metriä. Suomen ykköshyppääjä oli kohtuullisen tyytyväinen kauden ensimmäiseen kilpailuhyppyynsä, eikä antanut pitkän hyppytauon vaikuttaa.
”Olihan se vähän hassua lähteä näin pitkän tauon jälkeen taas kisaamaan, mutta nyt kun hyppäsi niin homma tuntuu taas aika tutulta. Hieman sain petrattua harjoituskierroksen hyppyyn joten tästä on hyvä jatkaa huomiseen”, kommentoi Aalto.
Kilpailusta karsiutunut Mico Ahonen oli pettynyt 19-vuotispäivänsä 80,5 metriseen hyppyyn.
”Ei oikein tyytyväinen voi olla, tosi vaikean tuntuisia hyppyjä ollut sekä harjoituksissa että karsinnassa. Tästä pitäisi olla helppo parantaa.”
Karsinnan koko kärkikuusikko oli kauden avauskilpailun voittokahinoissa mukana. Ainoastaan jaetulle kuudennelle sijalle hypännyt Pius Paschke ei Wislassa mahtunut kymmenen parhaan joukkoon.
Ruka Nordicin maailmancupin osakilpailu alkaa HS 142 mäessä lauantaina kello 17.30. Toinen osakilpailu hypätään sunnuntaina kello 16.30. Karsinta tuohon kilpailuun alkaa kello 15.
Jussi Kantee
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024