16.11.2021 Uutinen, Tiedote

RUKA NORDICIN VALMISTELUT ETENEVÄT KOHTI AVAUSPÄIVÄÄ: ERITYISHUOMIO KORONATURVALLISUUDESSA

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin Ruka Nordicin järjestelyt etenevät aikataulussa. Stadion sai ensilumensa jo lokakuun lopulla ja latujen, sekä hyppyrimäen valmistelut ovat miltei valmiita. Olympiavuoden vuoksi tapahtumaan on tulossa ennätysmäärä joukkueita.

Lumen ja kisatunnelman lisäksi Ruka Nordicin 20. juhlavuoden tapahtuman koronaturvallisuudesta huolehditaan lukuisin eri valmisteluin. Edellisvuonna Rukalla järjestetyssä osakilpailussa osallistujien turvallisuudesta huolehdittiin erityistoimenpiteillä, mikä jatkuu myös tänä vuonna. Koronaturvallisuudesta vastaavat järjestäjän koronatyöryhmä yhdessä Suomen Hiihtoliiton sekä kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kanssa.

 – Tapahtuman työryhmällä on kokemusta monista kansainvälisistä urheilukilpailuiden järjestämisistä koronarajoitteiden parissa. Ruka Nordicille tämä on toinen tapahtumavuosi erityisolosuhteissa. Saimme edellisvuonna erityisen hyvää palautetta FIS:ltä osaamisestamme ja tänä vuonna turvallisuustasoa on nostettu entisestään, kertoo tapahtuman pääsihteeri Marika Paananen, joka toimi viime vuonna koronatyöryhmän johdossa.

Testauskäytäntöä on lisätty edellisvuodesta, mahdollisten tartuntojen välttämiseksi. Edellisvuonna testauksen ja koronatyöryhmän asettamien toimenpiteiden ansiosta Rukan maailmancupin osakilpailussa ei tiettävästi levinnyt yhtäkään koronatartuntaa.

 

Turvallisesti väljässä kisaympäristössä 

Ruka Nordicin stadionin yleisöalueet muodostuvat ulkoilma-alueista, joissa katsojilla on hyvin tilaa pitää halutut turvaetäisyydet. Tapahtumassa noudatetaan voimassa olevia alueen ja THL:n ohjeistuksia. Lisäksi otamme käyttöön koronapassit alueen sisäravintoloihin. Telttaravintoloissa on jo luonnostaan hyvä ilman vaihtuvuus ja lisäksi tapahtumassa on myös ensimmäistä kertaa ulkoilmaravintola avotulineen, josta voi seurata suoraan kisojen kulkua ilman sisätilojen rajoitteita.

– Lähdemme maailmancupin kauden avaukseen Rukalla hyvin mielin, vaikka tehostetut turvallisuustoimenpiteet työllistävät järjestävää seuraa merkittävästi. Olemme 90%:sti ulkoilmatapahtuma.

Alueelle on tulossa useita koronapassin tarkistus- ja rannekkeenvaihtopisteitä. Toimenpiteillä pyritään helpottamaan ihmisten liikkumista ja kisatunnelmasta nauttimista turvavälit maksimoiden.

– Lipunmyynnin portilla asiakkaat voivat halutessaan esittää koronapassin jolla saa rannekkeen tapahtuman kaikkiin sisäravintoloihin. Rannekkeen tunnisteen avulla on mahdollista liikkua ilman että passia pitäisi olla koko aikaa esittämässä, Paananen kertoo.

 

Lisätietoja:
Marika Paananen
pääsihteeri
Ruka Nordic
+358 44 5252444

Jaa artikkeli