Mäkikisa päättää Ruka Nordicin kisaviikonlopun
Maailmancupin pisteitä on jaossa Rukalla myös tänään sunnuntaina. Karsintakierros starttaa kello 15, ja koko Ruka Nordic -viikonloppu päättyy kello 16.30 alkavaan HS 142 mäen toiseen kilpailuun.
Kisan suurin ennakkosuosikki on kauden molemmat osakilpailut voittanut saksalainen Markus Eisenbichler. Hän päättää karsinnan kilpailunumerolla 64. Eisenbichlerin edellä hyppäävät eilisen kisan muut kärkikolmikkoon kiilanneet Piotr Zyla ja Karl Geiger.
Karsintakilpailu alkaa viiden suomalaissuoralla, kun Mico Ahonen, Janne Veteläinen, Jarkko Määttä, Andreas Alamommo ja Arttu Pohjola tavoittelevat kilpailupaikkaa. Perjantaisen karsintakisan selvittänyt Niko Kytösaho hyppää numerolla 14 ja Eetu Nousiainen numerolla 20.
Lauantaina maailmancupissa 20. sijastaan 11 maailmancupin pistettä saalistaneen Antti Aallon lähtönumero nousi kohisten. Aalto hyppää sunnuntaina numerolla 39.
Tuuli saattaa vaikuttaa kilpailun läpikäyntiin
Rukan mäessä päästiin perjantaina ja lauantaina hyppäämään hyvissä olosuhteissa, mutta sunnuntaina jouduttiin yhdistetyn mäkiosuus perumaan vaihtelevan tuulen takia. Tämänhetkisen tiedon mukaan mäkikilpailu päästään alkamaan aikataulun mukaisesti.
Teksti: Jussi Kantee
Kuva: Miika Venäläinen
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024