Ruka Nordicin päätöspäivän takaa-ajoon Kläbon johdosta – Naisissa jahdataan Johaugia
Maastohiihdon maailmancupin ensimmäinen osakilpailu saa päätöksensä sunnuntaina, kun luvassa on vapaan hiihtotavan normaalimatkat. Naiset hiihtävät 10 km matkan kello 12:50 ja miehet jatkavat 15 km hiihdolla kello 13:50.
Lauantain perinteisen hiihtotavan kisassa viidenneksi jääneen Iivo Niskasen tilanne on mielenkiintoinen. Niskanen suoriutui sprinteissä hyvin, mutta perinteinen kisa meni penkin alle ennakko-odotuksiin nähden. Jää nähtäväksi, onnistuuko selkävaivoista kärsinyt olympiavoittaja kääntämään pettymykset edukseen, vai kummittelevatko ne mielessä vielä viikonlopun päättävässä vapaan tyylin kisassa.
Tutut nimet ennakkosuosikkeina
Kolme olympiakultaa, kolme MM-kultaa, toinen sija perjantain sprintissä ja voitto lauantain perinteisen kisasta. Listaa Johannes Hösflot Kläbon saavutuksista voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Viime vuosien kestomenestyjä lähtee tuttuun tapaan myös sunnuntain kisaan suurimpana ennakkosuosikkina. Norjalainen voitti vastaavan kilpailun myös viime kaudella.
Viime kaudella toiseksi sijoittunut Emil Iversen sijoittui lauantaina neljänneksi, joten hän vaikuttaa jälleen potentiaaliselta haastajalta maanmiehelleen.
Norjalaiskaksikon takaa löytyy niin ikään viime vuosina kovalla tasolla suorittanut Aleksandr Bolshunov. Venäläinen sijoittui lauantain kisassa kolmanneksi ja perjantain sprintissä neljänneksi.
Suomalaiset esiintyneet pirteästi
Alkukaudella heikosti Suomen Cupissa esiintynyt Ristomatti Hakola lähti Rukalle suhteellisen alhaisin odotuksin, mutta on saavuttanut hyviä tuloksia. Sprinteissä sijalle kahdeksan ja perinteisessä hiihdossa sijalle 11 sijoittuneelta Hakolalta on hyvien otteiden ansiosta syytä odottaa tulosta myös sunnuntaina.
Toinen Rukalla vahvasti esiintynyt Joni Mäki on varmasti kerännyt suoritustensa takia odotuksia puoleensa. Mäki sijoittui sekä sprinteissä että normaalimatkalla komeasti sijalle 11.
Naisten takaa-ajossa jahdataan Johaugia
Väliaikalähdön voittaja Therese Johaug lähtee päätöspäivään jälleen kerran ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Kovimmat haastajat ovat Ruotsin Frida Karlsson, joka lähtee takaa-ajoon toisena, sekä seitsemäntenä lähtevä Ruotsin Ebba Andersson. Lisää sinikeltaista väriä kärkikamppailuun tuo kahden hiihdon jälkeen kokonaiskilpailua johtava tuore sprintin voittaja Linn Svahn, joka lähtee jahtiin kuudentena.
Venäläiskaksikko Natalia Nepryaeva – Tatiana Sorina hamuaa varmasti myös menestystä. Varsinkin Nepryaeva on väläytellyt kuntoa ja nopeutta hieman vaikean jakson jälkeen. Olympiamitalisti onkin parhaana päivänään äärimmäisen kova uhka Johaugille. Myös Sorina on osoittanut Rukalla potentiaalinsa.
Suomen lippua korkeimmalla pitää Kerttu Niskanen, joka lauantain hiihdon jälkeen myönsi menon olleen hieman vielä kankeaa. Tästä huolimatta Niskanen irtoaa ladulle kymmenentenä, joten odotukset ovat kovat myös Kerttu Niskasen kohdalla.
Krista Pärmäkoski ilmoitti lauantaina ettei aio sunnuntaina hiihtää, joten viime kauden viimeisessä takaa-ajossa kolmanneksi sijoittunutta Pärmäkoskea ei Rukalla takaa-ajossa nähdä.
Teksti: Erasmus Envall ja Henri Honkala
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Ruka Nordic tarjoaa tänä vuonna entistä parempia paikkoja ja palveluja 23.09.2024
- Stefan Kraftille toinen voitto Rukan suurmäessä – Aalto ja Kytösaho suomalaisista 2. kierroksella 26.11.2023
- Uudistusten värittämä maailmancupkauden avaus Ruka Nordic onnistui taloudellisesti – todellista talvea vietiin maailmalle kymmeniin miljooniin koteihin 26.11.2023
- Jarl Magnus Riiber jälleen ylivoimainen – sunnuntain massalähtökilpailun ratkaisu jäi odotetusti mäkiosuudelle 26.11.2023
- Rukan maailmancupin maastohiihdot huipentuivat kylmässä säässä yhteislähtökilpailuihin 26.11.2023