17.04.2018 Uutinen, Tiedote

Ruka ja Lahti isännöivät maailmancupin viikonloppuja 2018/19

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) kalenterikokoukset koskien mäkihypyn ja yhdistetyn kansainvälisiä kilpailukalentereja käytiin viime viikonloppuna Sveitsin Zürichissä. Suomi pysyy FIS:n maailmancupkalentereissa Rukan ja Lahden isojen kisaviikonloppujen osalta. Vuokattiin myönnetyt nuorten MM-kilpailut sen sijaan joudutaan siirtämään muualle.

Mäkihypyn ja yhdistetyn komiteat ehdottavat FIS:n kevään kogressille kahta maailmancupin viikonloppua Suomeen. Ruka tullee avaamaan yhdistetyn maailmancupin 24. ja 25. marraskuuta, mäkihypyssä kilpailuviikonloppu on kauden toinen. Lahti saanee isännöitäväkseen toisen kisaviikonlopun 8.–10.2.2019. Lahden Salpausselän kisat siirtyvät helmikuun alkupuolelle Seefeldin MM-kilpailujen ajankohdan vuoksi.

Maastohiihtokomitean odotetaan esittävän maailmancupeja Suomeen samoille viikonlopuille. Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala on tyytyväinen kahden kaikki lajit käsittävien kisaviikonloppujen säilymisestä Suomessa.

”FIS oli erittäin tyytyväinen kilpailujärjestelyihin sekä Rukalla että Lahdessa. Tahtotilamme on ollut tämä ja on hienoa, että nämä viikonloput pysyvät Suomessa kovasta kansainvälisestä kilpailusta huolimatta”, toteaa Kulmala.

Suomeen on tulossa myös kaksi Continental Cupin, yksi mäkihypyn ja yksi yhdistetyn, osakilpailua talvelle sekä yksi yhdistetyn Youth Cupin osakilpailu kesälle. Maastohiihdossa Suomeen kalenteroitaneen jälleen Skandinavia Cupin osakilpailu. Aikataulut sekä paikkakunnat vahvistetaan toukokuun lopussa Kreikan Costa Navarinossa.

Kansainvälisen Hiihtoliiton kalenteriluonnokset 2018/2019:

Mäkihyppy

Yhdistetty

Lähde: Hiihtoliitto

Jaa artikkeli