Watabe yhdistetyn lauantain kilpailun voittoon – Eero Hirvonen upeasti toinen
Japanin Akito Watabe voitti lauantaina Rukalla käydyn yhdistetyn kilpailun ylivoimaiseen tyyliin.
Jo aamupäivän mäkiosuuden jälkeen kilpailua johtanut Watabe piti kanssakilpailijansa helposti takanaan kymmenen kilometrin hiihto-osuudella. Toiseksi sijoittui kotiyleisön suureksi riemuksi Eero Hirvonen. Hirvonen hävisi japanilaiselle 31,7 sekuntia. Kakkossijasta käytiin kova taistelu, sillä kolmanneksi sijoittunut Saksan Johannes Rydzek jäi Hirvosesta vain 1,1 sekuntia.
Watabe kertoi kilpailun jälkeen, ettei voitto tullut helpolla. Japanilainen loukkasi itseään reilu viikko sitten Rukalla hiihtoharjoitusta tehdessään, kun hän kaatui ja löi kylkensä hiihtoladun vieressä olleeseen jääkokkareeseen. Hän myönsi vamman tuntuneen myös lauantain kilpailun aikana.
”Taistelin kilpailussa rinnassani tuntunutta kipua vastaan ja keskityin lähinnä pitämään oman hiihtorytmini kunnossa”, Watabe totesi kilpailun jälkeisessä mediatilaisuudessa.
”Yritin vain hiihtää niin pitkään kuin mahdollista. Tiesin, etten olisi pystynyt minkäänlaiseen kiriin jos takaa-ajajat olisivat saavuttaneet minut.”
Kysyttäessä sitä, pystyykö Watabe starttaamaan huomiseen kilpailuun, vastasi hän ainakin yrittävänsä.
Viikonlopun toistaiseksi parhaasta suomalaissuorituksesta vastannut Eero Hirvonen oli tyytyväinen päivän suoritukseensa, erityisesti hiihtoonsa.
”Taktiikkana oli lähteä (Johannes) Rydzekin mukaan hiihtämään heti alusta kaikki tai ei mitään periaatteella, ja se kannatti tänään”, Hirvonen kertoi tuoreeltaan kilpailun jälkeen.
Jyväskyläläinen kertoi onnistuneensa aamupäivän mäkihypyssä ainoastaan kohtalaisesti, eikä uskonut vielä siinä vaiheessa yltävänsä kärkisijoille. Kova yritys kuitenkin palkittiin uran kolmannella palkintopallisijalla.
Muista suomalaisista Ilkka Herola oli 14:s, Arttu Mäkiaho 20:s, Leevi Mutru 33:s ja Hannu Manninen 34:s.
Yhdistetyssä kilpaillaan vielä sunnuntaina, jolloin mäkiosuus alkaa kello 11.45.
Toni Pönniö/Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024