Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin.
Tiedote 1.12.2024
Ruka Nordic Opening 2024 keräsi jälleen suuren määrän turisteja ja joukkueita Rukalle. Urheilijat saapuvat Rukalle usein jo viikkoa ennen kauden ensimmäistä starttia hyvien olosuhteiden vuoksi.
Ruka Nordic avasi maailmancupin pohjoismaisten lajien kauden niin maastohiihdossa kuin yhdistetyssä. Myös Mäkihypyn maailmancupin kaksi osakilpailua hypättiin Rukan suurmäestä viikonloppuna. Ruka Nordic on vakiinnuttanut asemansa maailmancupin avauksessa myös kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n suuntaan. Pohjoismaisten lajien kilpailupäälliköt maastohiihdon Michael Lamplot, yhdistetyn Lasse Ottesen ja mäkihypyn Sandro Pertile, totesivat yhteisesti, että Ruka Nordic on brändi, joka tunnetaan kansainvälisesti talvikauden avaajana pohjoismaisissa lajeissa. Rukalla on vahva asema talvikauden avaajana ja se on tärkeässä asemassa myös siksi, että täällä pystytään kilpailemaan kaikkien kolmen lajin kilpailut samana viikonloppuna ja varmoissa lumioloissa.
Suomalaisittain upeimpia hetkiä nähtiin niin naisten ja miesten hiihdossa kuin yhdistetyssä. Viikonlopun paras suomalainen oli perjantain miesten perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin kilpailun voittanut Iivo Niskanen, jonka koko cupin lempiratoihin Ruka kuuluu. Toiseksi parhaaseen tulokseen ylsi lauantaina miesten perinteisen sprintin kolmanneksi hiihtänyt Lauri Vuorinen. Naisten sprintissä viidennelle sijalle hiihti Jasmi Joensuu. Yhdistetyssä oltiin myös erittäin lähellä podium sijaa Ilkka Herolan hiihtäessä upeasti neljänneksi.
Ruka Nordicin merkitys on kasvanut vuosi vuodelta myös alueen matkailumarkkinoinnin näkökulmasta. Tänä vuonna maailmancupin kilpailukalenterit osuivat samalle viikonlopulle Rukalle myös Freestyle-hiihdon miesten kumparelaskun kanssa ja liikenteenlaskennan arvioiden mukaan ollaan lähellä kaudenavausviikonlopun kävijäennätystä. Ruka Nordicin yleisömäärän tarkkoja määriä ei vielä sunnuntai-iltana ollut vahvistettavissa. Tapahtumapäällikkö Jarkko Ruhasen mukaan tänä vuonna päästiin hyvin lähelle viime vuoden katsojamääriä. Uutuutena alueella oli ensimmäistä kertaa ”Impilinnan nousuun” rakennettu Metsäkatsomo, johon myytiin erillislippuja parin päivän aikana yli 500 kappaletta. Sunnuntain VIP-palvelut suunnattiin tänä vuonna ensimäistä kertaa yritysten sijaan perheille. Ruhasen mukaan onnistunutta kokeilua tullaan jatkamaan yleisöpalautteen perusteella. Yhteensä tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana lähes 25 000 kävijää.
Tulevaisuuden investoinnit infrastruktuuriin ovat merkittävässä asemassa myös Ruka Nordicin tulevaisuudelle. Alueen toimijoilla on vahva ja yhteinen visio kehittää Kuusamon ja Rukan alueen tunnettuutta ja palveluita kauden avauksen vahvistamiseksi. Myös pitkäaikaisiin investointeihin on mahdollista sitoutua, jos kansainväliseltä hiihtoliitolta FIS:ltä saadaan vahvistusta Ruka Nordicista talvikauden yhteisavaajana.
”Kilpailuviikon aikana käytyjen keskustelujen pohjalta voidaan ylpeänä todeta, että niin FIS:n, Suomen Hiihtoliiton, Kuusamon Kaupungin kuin järjestävän seuran Kuusamon Erä-Veikkojen ja Ruka Kuusamon matkailuyhdistyksen tavoitteet tapahtuman pitkäaikaisesta kehittämisestä kohtaavat. Seuraavaksi alkaa nopea työ sen selvittämiseksi, millaisella toimintamallilla tulevia kilpailuita päästään suunnittelemaan”, Ruhanen päättää.
Ruka Nordic 2025 järjestetään 24:nen kerran ensi vuoden marraskuussa 28.-30.11.
Lisätietoja:
Jarkko Ruhanen,
Tapahtumapäällikkö
FIS World Cup Ruka Nordic
+358 40 148 5530
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024