Waltteri Karhumaa jatkaa perheen yhdistetyn perinteitä Ruka Nordicissa
Yhdistetyssä kilpaileva 20-vuotias Karhumaa lähtee kilpailemaan mielenkiinnolla ja kokeilemaan miten kesän treenit ovat vaikuttaneet talven kilpailukuntoon. Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustava yhdistetyn mies ottaa ilomielin vastaan sunnuntaina nähtävän käännetyn kilpailumuodon. Edellisvuosista poikkeavasti viimeisenä kisapäivänä hiihdetään ensin ja vasta mäkiosuuden jälkeen voittaja on selvillä.
– Tykkään siitä, kun tuodaan vähän erilaisia kilpailumuotoja maailmancupiin. Toivottavasti nähdään jatkossakin tällaisia, Karhumaa kertoo mielipiteensä sunnuntain käännettyyn kilpailujärjestykseen.
– Parit viimeiset kuukaudet olen ollut terveenä. Syksyn harjoittelu on mennyt moitteetta ja olen päässyt hyvin valmistautumaan Rukalle, Karhumaa sanoo.
Karhumaa odottaa, että saa kotiyleisöltä paljon kannustusta. Mies on luonnollisesti myös mielissään siitä, että yleisöä saa olla paikalla.

– Asia mikä eroaa on mäki, mikä venyttää nuo hiihto-osuudelle lähdettävät erot melko suureksi. Se on semmoinen Ruka-spesiaali, Karhumaa analysoi Rukan maailmancupia kilpailuna.
– Odotan, että pääsee taas kisarytmiin ja näkemään millä tasolla mennään, yhdistetyn mies kertoo.
Waltteri Karhumaan veli Wille Karhumaa tunnetaan myös yhdistetystä. Hän kuitenkin lopetti lupaavan uransa jo 21-vuotiaana ja päätti keskittyä yliopisto-opintoihin. Viime kilpailukausi oli ensimmäinen, kun Wille Karhumaata ei nähty kilpaladuilla. Nyt perheen yhdistetyn viittaa kantaa pikkuveli Waltteri.
Aleksi Rouvinen, Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022