23.11.2018 Uutinen, Tiedote

”Valmistavat harjoitukset ovat sujuneet hyvin” – mäkihyppymaajoukkue valmis kotikisaan

Suomen mäkihyppymaajoukkue lähtee luottavaisena kohti Rukan kotikisoja. Maajoukkueen päävalmentaja Lauri Hakola luottaa suomalaisten menestysmahdollisuuksiin viikonloppuna.

Hakola siirtyi päävalmentajan paikalle puoli vuotta sitten. Hänen saavuttua päävalmentajaksi, on maajoukkueen harjoittelu muuttunut vaativammaksi.

– Olemme hypänneet puolet enemmän tänä kesänä ja harjoiteltu hyppyrimäen ulkopuolella 20 prosenttia enemmän. Yritämme varmistaa, että kunto nousee talvea ja kisakautta kohden, ja että se säilyisi kauden mittaan, Hakola kertoo.

Päävalmentaja jatkoi, että valmistautuminen on sujunut mallikkaasti Rukan maailmancup-kisan alla.

– Palasimme Suomeen Puolasta maanantaina, jonka jälkeen olemme treenanneet ja ehditty levätäkin jonkin verran. Edellisinä päivinä olemme tehneet valmistavia harjoituksia ja ne ovat sujuneet hyvin, Hakola jatkaa.

 

Nuori debytantti valmiina viikonloppuun

Suomalaishyppääjä Kalle Heikkinen kisaa ensimmäistä kertaa aikuisten maailmancupin viikonlopussa. Kotikylän pojasta voidaan ehkä puhua, sillä 19-vuotias lupaus on kotoisin Kuusamosta. Heikkinen on mielissään tulevasta debyytistään, mutta lauantain kisaan päästäkseen hänen on läpäistävä perjantaina kisattava karsinta.

– Valmistautuminen on sujunut ongelmitta. Aloitimme lumihypyt Falunin leirillä ja uskon, että olen valmiina viikonloppuun, Heikkinen sanoo.

 

Aalto: ”Yritän pitää yllä hyvää virettäni.”

Hyppääjä, joka varmasti tulee olemaan parrasvaloissa viikonloppuna on Antti Aalto. Viime kaudella Aalto sijoittui Rukalla sijalle 26. ja viime viikonlopun onnistuminen Wislan maailmancup-kisassa tuo uskoa edellisen vuoden sijoituksen paranemiseen.

– Yritän vain jatkaa hyvien hyppyjen hyppäämistä. Minulla ei ole mitään tiettyä tavoitetta. Yritän vain pitää yllä hyvää virettäni ja se tulee viemään minua eteenpäin, Aalto avaa.

Hyppääjät kiipeävät ensimmäistä kertaa hyppyritorniin perjantaina, kun kilpailijat hyppäävät paikastaan kilpailuun mäkikarsinnassa kello 19.00.

Mäkihypyn viikonlopun ohjelma:

Pe klo 19 Karsinta HS142
La 17.30 Henkilökohtainen kilpailu HS142
Su 19.00 Henkilökohtainen kilpailu HS142

Christian Soininvaara / Laajasalon Opisto

 

Jaa artikkeli