Uutta Ruka Nordicissa: opiskelijoiden yleisöinfopiste
Haaga-Helian matkailualan opiskelijat ovat jälleen mukana Ruka Nordicissa. Tänä vuonna osa opiskelijoista järjestää tapahtumassa ensimmäistä kertaa yleisölle suunnatun infopisteen: “Info by Haaga-Helia”. Haaga-Helia Porvoon Campus on ollut myös aikaisemmin mukana toteuttamassa Ruka Nordicia Marika Paanasen johdolla.
Opiskelijoiden järjestämä yleisöinfopiste löytyy aivan Rukan kylän pääportin lipunmyynnin vierestä kilpailupäivinä. Infopisteen tarkoitus on tarjota Ruka Nordicin kävijöille kokonaisvaltaista tietoa kaikista viikonlopun tapahtumista ja pitää heidät ajan tasalla kilpailupäivien kulusta ja tarjonnasta.
Infopisteen opiskelijoiden tavoitteena on luoda ammattitaitoinen palvelupiste. Ammattitaitoisen asiakaspalvelun kautta opiskelijat pyrkivät varmistamaan, että asiakkaiden kaikkiin kysymyksiin vastataan. Infopalvelun lisäksi pisteellä tullaan myös myymään pieniä matkamuistoja sekä VIP-lippuja tapahtumaan. Kävijöille tarjotaan myös mahdollisuus saada itsestään kuva infopisteen valokuvausseinää vasten!
Tarkempiin infopisteen työtehtäviin opiskelijoilla kuuluu yleisön avustaminen ja ohjeistaminen, esimerkiksi auttaa kävijää löytämään kilpailuravintolat, asiakas-WC:t, paikalliset ravintolat, hotellit tai parkkipaikat. Lisäksi infopisteellä on löytötavarapiste, jonne voi toimittaa kilpailualueelta löytämänsä tavaran tai tulla kyselemään omaisuutensa perään, jos on kadonnut jotain.
Yleisöinfopisteeltä kävijät löytävät myös paikalliset bussiaikataulut. Yleisöinfotiimiin kuuluu opiskelijoiden lisäksi Haaga-Helia Porvoo Campuksen oma iloinen maskotti, Olle-Nalle.
Haaga-Helia Porvoo Campus on yksi Haaga-Helian viidestä toimipisteestä. Campuksen koulutusohjelmat keskittyvät suurimmaksi osaksi sekä matkailuun että liiketalouteen. Kansainvälisellä Porvoon Campuksella on mahdollista saada opetusta myös englannin kielellä. Opetus Porvoon Campuksella keskittyy käytännön työhön, tästä esimerkkinä tänä vuonna järjestettävä Ruka Nordic -tapahtuma.
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022