Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus
Jos lauantain mäkihypyn maailmancupin kisat menivät suomalaisilta vihkoon, niin puolestaan sunnuntaina Niko Kytösaho ja Antti Aalto lensivät kisan toiselle kierrokselle. Kytösahon 130.5 metrinen ja Aallon 133.0 metrinen hyppy loivat paljon toivoa sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailuun. Vilho Palosaaren sekä Eetu Nousiaisen hypyt jäivät sen verran heikoiksi, että niillä ei jatkopaikkaa toiselle kierrokselle saatu.
Eilisen kisan kärkimiehet slovenialainen Anze Lanisek, itävaltalainen Stefan Kraft, puolalainen Dawid Kubacki, puolalainen Piotr Zyla ja monet muut nostivat itsensä heittämällä toiselle kierrokselle.
Sunnuntain kisat hypättiin haastavissa olosuhteissa. Tuuliolosuhteet olivat vaikeat: vaikkeivat tuulet olleet voimakkaita, virtausten runsaat vaihtelut loivat haasteita ja näin tekivät kisan toisesta kierroksesta jännittävän.
Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailun toinen kierros oli erittäin jännittävä, sillä ei ollut vain yhtä voittajaa, vaan voitto jaettiin tasapistein itävaltalaiselle Stefan Kraftille ja karsinnoissa hienosti lentäneelle norjalaiselle Halvor Egner Granerudille. Granerud hyppäsi karsinnoissa uuden mäkiennätyksen 150.5 metriä. Granerud hyppäsi ennen Kraftia, mutta Kraft osoitti itävaltalaista sisukkuutta hyppäämällä Halvor Egner Granerudin rinnalle. Kilpailun kolmanneksi ylsi 26-vuotias Naoki Nakamura 294.9 pisteellä.
Parhaiten kisassa Suomen osalta pärjännyt Niko Kytösaho keräsi sunnuntailta 237.7 pistettä, ja lopullinen sijoitus kisassa oli kahdeskymmenesviides.
– Kyllä molemmissa hypyissä oli puutteita ja varsinkin toisessa. Oli hirveä ryntääminen lentämään tuolta keulasta, mutta sain täyden kisan hypättyä, että se oli hyvä, kommentoi Kytösaho omasta suorituksestaan Rukan mäkihypyn maailmancupin sunnuntain kilpailun jälkeen.
Maailmancupin kokonaispistetilanne muuttui, kun puolalaisen Dawid Kubackikin takana viilettää kokonaispistetilastoissa tänään toiseksi tullut itävaltalainen Stefan Kraft ja kolmantena tilastoissa tänään kisassa neljänneksi 294.6 pisteellä sijoittunut slovenialainen Anze Lanisek.
Teksti: Veikko Peräkorpi
Kuva: Sonny Mäkinen
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024