Tasaista menoa yhdistetyn yhteislähtökilpailussa – mäkiosuus ratkaisee voittajan
Yhdistetyn hiihdon yhteislähtökilpailun hiihto-osuudella hiihdettiin 10 kilometriä. Urheilijat pysyivät pitkään kasassa, eivätkä erot kasvaneet järin suuriksi. Mäkiosuuden merkitys on erittäin suuri tässä kilpamuodossa. Sunnuntain mäkiosuus hypätään kello 16.15.
Jarl Magnus Riiber hiihti ensimmäiseksi. Riiber voitti eilisen kymmenen kilometrin kilpailun. Peräti 19:n parasta oli kymmenen sekunnin sisällä toisistaan maalissa. Vahvaa viikonloppua urheileva Jens Lurås Oftebro oli toinen. Norjalaisten perässä kolmantena maaliin tuli saksalainen Johannes Rydzek.

Yhteislähtökilpailu on poikkeuksellinen yhdistetyssä hiihdossa, ja sen tarkoituksena on saada uusia urheilijoita voittokamppailuun mukaan. Yleisesti hiihto on jälkimmäinen osuus. Moni yhdistetyn urheilija ei jaksanut pitkän viikonlopun jälkeen repiä liikaa hiihto-osuudella, vaan paukut jätettiin mäkiosuudelle.
Suomalaisista Leevi Mutru tuli maaliin 14:ntenä ja Eero Hirvonen heti tämän jälkeen.
Huomion arvoista on, että molemmat viikonlopun mäkikilpailut voittanut Ryota Yamamoto hiihti sijalle 13. Yhteislähtökilpailu palvelee hyvän mäkihyppääjän vahvuuksia.
Rukan maailmancup päättyy yhdistetyn osalta yhteislähdön mäkikilpailuun. Tämä käännetty järjestys tuo yhdistetyn hiihdon lähemmäksi perinteistä mäkihyppyä.
Aleksi Rouvinen
Kuvat: Ville Manninen
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022