Olympiavuosi näkyy Rukalla – ennätysmäärä osallistujamaita maailmancupiin
Ruka Nordicissa on tänä vuonna ennätysmäärä sekä maailmancupin osakilpailuja että tapahtumaan osallistuvia maita. Hiihtoliitolle kilpailu on tärkeä kauden avaus.
”Joukkueiden määrässä näkyy ehdottomasti olympiavuoden vaikutus. Se on talviurheiluvuoden kohokohta ja monelle siihen valmistautuminen kilpailuissa alkaa nimenomaan Rukalta marraskuussa. Tämä on meille erittäin hieno asia”, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu kommentoi.
Myös Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala iloitsee kilpailujen kasvusta.
”On erittäin hienoa, että osallistuvia joukkueita on ennätysmäärä. Tämä vahvistaa myös Ruka Nordicin asemaa FIS:n kilpailukalenterissa ja kilpailun asemaa yleisesti hiihtomaailmassa. Myös meille Ruka on tänä vuonna iso kilpailu”, Kulmala kommentoi.
11 osakilpailua ja yli 30 maata
Maailmancupin osakilpailujen määrä nousi tänä vuonna ennätykselliseen 11 kilpailuun. Korkean kisamäärän ansiosta kaikkina kolmena kilpailupäivänä päästään näkemään huipputason talviurheilua aamusta iltaan.
Rukalla on jo ennestään totuttu näkemään maastohiihdon kolmen kilpailun Ruka Triple, joka saa nyt rinnalleen yhdistetyn kolmen kilpailun Ruka Tourin. Lisäksi mäkihypyssä hypätään myös joukkuemäkikilpailu. Ruka Nordicin aiempi osakilpailuennätys oli kymmenen, mikä nähtiin viimeksi vuonna 2015 ja tätä aiemmin vuodesta 2010 alkaen.
Osallistujamaita on vahvistettu 34. Tänä vuonna Rukalla nähdään ensimmäistä kertaa Turkki mäkihypyssä sekä mm. Islanti maastohiihdossa. Aiempi osallistujamaiden ennätysmäärä oli 29 joukkuetta.
”Kaikkien aikojen Ruka Nordic”
Myös yleisömäärän toivotaan seuraavan muiden ennätysten vanavedessä.
”Toivottavasti saamme tähän ennätysten vuoteen myös yleisöennätyksen. Pohjoismaiset hiihtolajit ovat hyvässä nosteessa ja toivomme, että se näkyy myös meidän kävijämäärässämme”, Linjakumpu kertoo.
”Suomessa on nyt hiihtobuumi päällä ja Lahden kisojen hyvä perintö näkyy niin yleisön kuin median kiinnostuksessa. Uskon, että meillä voi olla tulossa monellakin eri mittarilla kaikkien aikojen Ruka Nordic”, Kulmala kommentoi.
Ruka Nordicin päiväkohtaiseen kilpailuohjelmaan pääset tutustumaan tästä.
Lisätietoja:
Seppo Linjakumpu
pääsihteeri, Ruka Nordic
p. 040 070 6433
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Ruka Nordic tarjoaa tänä vuonna entistä parempia paikkoja ja palveluja 23.09.2024
- Stefan Kraftille toinen voitto Rukan suurmäessä – Aalto ja Kytösaho suomalaisista 2. kierroksella 26.11.2023
- Uudistusten värittämä maailmancupkauden avaus Ruka Nordic onnistui taloudellisesti – todellista talvea vietiin maailmalle kymmeniin miljooniin koteihin 26.11.2023
- Jarl Magnus Riiber jälleen ylivoimainen – sunnuntain massalähtökilpailun ratkaisu jäi odotetusti mäkiosuudelle 26.11.2023
- Rukan maailmancupin maastohiihdot huipentuivat kylmässä säässä yhteislähtökilpailuihin 26.11.2023