Säilötty lumi on vakuutus Ruka Nordicin maailmancupille
Ruka Nordic on säilönyt tänä vuonna ennätykselliset 20 000 kuutiota lunta. Ennätysmäärän säilölunta mahdollisti yhteistyö Rukan kävelykyläyhdistyksen kanssa.
Osa Ruka Nordicin säilötystä lumesta on jo laitettu käyttöön. Rukalla avattiin ensilumen maastohiihtolatu tänään perjantaina kello 10. Kyseessä on Ruka Nordicin ja Rukan kävelykyläyhdistys ry:n välinen yhteistyöprojekti.
”Ilman yhteistyötä Rukan kylän kanssa emme olisi pystyneet säilömään tätä ennätysmäärää lunta. Maastohiihto kasvaa jatkuvasti harrastuksena ja yhteistyöllä pystyimme mahdollistamaan tämän harrastuksen aloituksen jo näin aikaisin”, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu iloitsee.
Perjantaina avattavalla ladulla ei ole tekemistä maailmancupin kisalatujen kanssa, vaan nyt tehty latu kulkee Kaltiolammen rannalta Kelorinteen juurelle ja takaisin. Ruka Nordicin säilöttyä lunta ensilumen latuun käytettiin vajaat 4000 kuutiota.
Säilölumi takaa kisat
Maailmancupia varten hiihtolatuja säilölumesta aletaan tekemään marraskuussa.
”Seuraamme sääennusteita ja katsomme niiden mukaan, milloin alamme tekemään latupohjia. Pelaamme varman päälle, sillä tarkoituksena on, että lumet pysyvät maassa kilpailuihin asti ja siksi etenemme tässä sään mukaan”, Linjakumpu kertoo.
Ruka Nordicin säilölunta käytetään maastohiihdon latupohjiin ja lisäksi lunta on varattu tarpeen vaatiessa käytettäväksi mäkimontun pohjalle. Kaiken kaikkiaan lumesta riittää latua noin viiden kilometrin verran, juuri tarpeeksi hiihtolajien kilpailuiden järjestämiselle.
”Määrällisesti saamme säilölumesta tehtyä sen verran latua, että jos oikein lämpimät olosuhteet osuisivat marraskuulle, niin pystymme kisat silti pitämään. Säilölumi on meille siis vakuutus kisojen järjestämiselle”, Linjakumpu selventää.
Kaikki säilölumi käytetään, vaikka pakkasta riittäisi lumen tykittämiseen ja lunta tulisi taivaaltakin.
Säilölumen käyttö on nouseva trendi maailmancup-kisojen järjestäjien keskuudessa, koska sillä pystytään takaamaan lunta kisoihin, vaikka sää ei suosisi.
Tämä on kuudes vuosi, kun Ruka Nordic on tehnyt lunta säilöön maailmancupin kilpailuja varten. Aikaisempina vuosina lunta on säilötty noin 15 000 kuutiota.
Lisätietoja:
Seppo Linjakumpu
pääsihteeri, Ruka Nordic
puh. 040 070 6433
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Ruka Nordic tarjoaa tänä vuonna entistä parempia paikkoja ja palveluja 23.09.2024
- Stefan Kraftille toinen voitto Rukan suurmäessä – Aalto ja Kytösaho suomalaisista 2. kierroksella 26.11.2023
- Uudistusten värittämä maailmancupkauden avaus Ruka Nordic onnistui taloudellisesti – todellista talvea vietiin maailmalle kymmeniin miljooniin koteihin 26.11.2023
- Jarl Magnus Riiber jälleen ylivoimainen – sunnuntain massalähtökilpailun ratkaisu jäi odotetusti mäkiosuudelle 26.11.2023
- Rukan maailmancupin maastohiihdot huipentuivat kylmässä säässä yhteislähtökilpailuihin 26.11.2023