Maailmancupin avaus päätökseen Rukalla – Karlsson taipui Johaugille
Maastohiihdon maailmancupin avaus tuli päätökseensä sunnuntaina Rukan hyytävässä pakkassäässä. Viimeisenä naisten osalta vuorossa oli 10 kilometrin vapaalla hiihdettävä takaa-ajo, jonka starttia saatiin odottaa pitkälle iltapäivään, kun kisa aloitettiin vasta 14:45 alunperin ilmoitetun 11:20 sijasta.
Sunnuntain takaa-ajo oli juuri niin mielenkiintoinen kun saattoi odottaa. Lauantaina hieman yllättäenkin toiselle sijalle jäänyt Norjan supertähti Therese Johaug otti nopeasti johtoaseman kärjessä lähteneeltä Frida Karlssonilta. Johaug saikin itsestään parhaan tuloksen irti ja hän hiihti ensimmäisenä maaliin ajalla 25:56,0. Karlsson oli odotetusti toinen, hän tuli maaliin 7,8 sekuntia Johaugin perässä. Kärkikolmikkoon Johaugin ja Karlssonin lisäksi itsensä hiihti Norjan Heidi Weng, joka lähti takaa-ajoon kymmenentenä.
‘’Olen todella onnellinen. Olin rehellisesti sanottuna hieman vihainen eilisen jälkeen, joten tänään oli paljon parempi päivä’’, Johaug kommentoi voittonsa jälkeen tyytyväisenä.
Hieman ennen kilpailun starttia ilmoitettiin, että Johanna Mäkitalo sekä Vilma Nissinen eivät hiihdä sunnuntaina. Viidentenä takaa-ajoon lähtenyt Krista Pärmäkoski nosti sijoitustaan yhdellä ja oli näin ollen sunnuntaina hienosti neljäs. Pärmäkosken aika jäi 38,3 sekuntia kärjestä. Kerttu Niskanen tuli sunnuntaina sijalle yhdeksän. Eveliina Piippo tuli sunnuntaina sijalle 33. Piippo oli osuusaikojen 27. ja näin ollen hän paransi lauantain suoritustaan huimasti. Piipon jälkeen suomalaisia hiihtäjiä oli vielä Anni Alakoski jonka sijoitus oli 36 ja Josefiina Böök, jonka sijoitus oli 42.
‘’Todella hyvät fiilikset jäi. Vaikka tänään olikin vielä kylmempi kuin eilen, tämä oli varmasti viikonlopun parasta hiihtoa. Oli haastava päivä, kun jouduimme ensin siirtämään lähtöä ja sitten siirrettiin vielä lisää. Tämä on ollut pitkä päivä, mutta se päättyi kuitenkin ihan hyvin vaikka ei ihan kärkikolmikkoon pystynyt kairaamaan, Heidi (Weng) oli todella kova siinä lopussa. Kaikkinensa kuitenkin hyvä suoritus’’, Krista Pärmäkoski kommentoi viikonlopun viimeisen hiihdon jälkeen.
Teksti: Elisa Kivelä
Kuvat: Kata Latvasalo
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Ruka Nordic tarjoaa tänä vuonna entistä parempia paikkoja ja palveluja 23.09.2024
- Stefan Kraftille toinen voitto Rukan suurmäessä – Aalto ja Kytösaho suomalaisista 2. kierroksella 26.11.2023
- Uudistusten värittämä maailmancupkauden avaus Ruka Nordic onnistui taloudellisesti – todellista talvea vietiin maailmalle kymmeniin miljooniin koteihin 26.11.2023
- Jarl Magnus Riiber jälleen ylivoimainen – sunnuntain massalähtökilpailun ratkaisu jäi odotetusti mäkiosuudelle 26.11.2023
- Rukan maailmancupin maastohiihdot huipentuivat kylmässä säässä yhteislähtökilpailuihin 26.11.2023