Iivo Niskanen hiihti voittoon lauantain kilpailussa!
Iivo Niskanen sai pidettyä vauhdin loistavana läpi kilpailun ja tuli voittajana maaliin miesten maastohiihdon distanssimatkalla.
Iivo Niskanen aloitti Rukan pakkassäässä kilpailun vahvasti ja otti ison kaulan kanssakilpailijoihin jo ensimmäisellä väliaikapisteellä. Kisan edetessä Iivo oli aivan omalla tasollaan ollen jokaisen väliaikapisteen ykkönen ja otti ylivoimaisen voiton tullessaan maaliin. Voitto oli Rukalla Iivon neljäs. Aiemmin hän on voittanut vuosina 2014, 2016 ja 2019.
’’Oli hienoa hiihtää, todella vakaa päivä ladulla eikä ollut mitään isompia ongelmia. Tottakai kaiken pitää mennä aina nappiin, kun puhutaan maailmancupin voitosta’’, Iivo kertoi hymyissä suin voiton jälkeen.

Niskasen viereen palkintopallille nousi kaksi venäläisnimeä: Aleksei Tshervotkin ylsi hieman yllättäen toiseksi ja ennakkosuosikkina pidetty Aleksandr Bolshunov tuli kolmanneksi. Tshervotkinin tiedettiin olevan vahvoilla, mutta näin korkealle hänen ei uskottu sijoittuvan. Bolshunov näytti olevansa kunnossa, mutta Niskasen vauhtiin hän ei venynyt.
Norjalaistähti Johannes Hösflot Kläbo ei ollut parhaimmassa vedossa ja sijoittui lopulta yhdeksänneksi. Paras norjalaissijoitus kuului Erik Valnesille, joka tuli neljänneksi.
Suomalaishiihtäjistä Niskasen lisäksi positiivisia suorituksia nähtiin Remi Lindholmilta ja Perttu Hyväriseltä, joista molemmat ylsivät 30 parhaan joukkoon. Lindholmin sija oli lopulta 26. ja Hyvärisen 28. Maailmancup-pisteet olivat Lindholmin uran ensimmäiset. Ristomatti Hakola joutui jättämään kilpailun kesken kaaduttuaan Impilinnan laskussa, joka on kilpailureitin kovavauhtisin alamäki. Hakolalla todettiin kylkiluun murtuma.
Teksti: Algoth Nyström
Kuvat: Miika Venäläinen
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022