FIS:n pääsihteeri Rukalla: Kauden ulkopuolinen dopingtestaus historiallisen laajaa
Kansainvälisen hiihtoliiton pääsihteeri Sarah Lewis ihasteli Rukan lumisia maisemia. Antidopingtilanteen päivityksessä asia oli kuitenkin painavaa.
Ruka Nordic tapahtuman ensimmäisenä kilpailupäivänä saatiin tilannepäivitys FIS:n antidopingtoiminnasta. Kansainvälisen Hiihtoliiton pääsihteeri Sarah Lewis kertoi testaustoiminnan olevan tällä hetkellä historiallisen laajaa.
Vuonna 2019 FIS teki kisakauden ulkopuolella huhti-marraskuun välisenä aikana yhteensä noin 850 dopingtestiä.
Urheilijoiden terveydestä huolissaan oleva Lewis kertoi FIS:n panostavan toiminnassaan erityisesti junioreiden kouluttamiseen. Lahdessa 2019 pidetyissä junioreiden MM-kisoissa aloitettu antidopingkoulutus tulee saamaan jatkoa.
Lewisin mukaan tulevaisuudessa koulutuksiin osallistuminen on FIS:n kilpailutoimintaan osallistuville junioreille pakollista.
– Kansainvälisellä hiihtoliitolla on nollatoleranssi dopingin suhteen, Lewis linjasi.

Kuva: Topi Stirkkinen
Pääsihteeri kiitteli kansainvälistä viranomaisyhteistyötä
Tilannepäivityksessä Lewis kävi läpi tällä hetkellä tutkinnassa olevia dopingtapauksia. Helmikuussa Seefeldissä tehty poliisioperaatio tuotti tukun rikosepäilyjä, joiden selvittämisessä on riittänyt työtä. Lewis kiitteli tiedotustilaisuudessa erityisesti viranomaisyhteistyön sujuvuutta.
Viiden hiihtäjän dopingtutkinta aiheutti seuraamuksia myös urheilijoiden taustajoukoissa. Tapaukseen kytketyille hiihtäjille FIS on esittänyt neljän vuoden kilpailukieltoa.
Venäjän suhteen Lewis kertoi olevansa odottavalla kannalla. Kansainvälinen antidopingkomitea WADA on antamassa oman päätöksensä tutkinnastaan joulukuussa.
Teksti: Tino Lintunen

Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022