23.11.2017 uutinen, Tiedote

Feelian ruokarekka pitää huolen urheilijoista, kisayleisöstä ja talkoolaisista

Vuonna 2007 Pyhännälle perustettu Feelia Oy on nousukiidossa. Perinteistä kotiruokaa patentoidulla tekniikalla valmistavalla yrityksellä on markkinoilla noin 70 tuotetta aina keitoista kastikkeisiin. Lisäksi Feelia on ottanut omakseen myös ravintolat, kioskit ja tapahtumat.

”Feelian missio on tarjota helposti valmistettavaa, laadukasta sekä kustannustehokkaita ratkaisuja asiakkailleen. Feelian valmistamien kotiruokien kotimaisuusaste on noin 90 %, ja suurin osa raaka-aineista tuleekin Pyhännän lähialueilta”, kertoo Feelian Toimitusjohtaja Jukka Ojala.

Ruka Nordicin kanssa Feelia on tehnyt yhteistyötä jo vuodesta 2013 lähtien. Tänä vuonna ruoka valmistetaan pääosin Feelian upouudessa ruokarekassa aivan stadionin ytimessä. Ruokarekan varustelu valmistuu juuri sopivasti kisoihin.

”Tämä on erittäin hyvä uudistus ravintolapalveluiden logistiikkaan”, Ruka Nordicin ravintolapäällikkö Marika Paananen toteaa.

Kisakeittiön päälliköt Kirsi Pesonen ja Eini Lämsä antavat uudelle rekkakeittiölle tulikasteen. Ruokarekka pitää huolta myös Ruka Nordicin päätähdistä, eli urheilijoista. Rekkakeittiössä varmistetaan, että tankkaus on riittävä kovimpaankin kisasuoritukseen.

Kisayleisölle sekä talkoolaisille keittoannokset valmistuvat ruokakujan soppatykissä. Pihakahvion talkoolaiselle Mari Hekkalalle tämä ei ole ensimmäinen kerta.

”Keitto porisee mukavasti, kun puita riittää”, hän toteaa.

Ruokakujalla soppatykin äärellä paistetaan lisäksi mitäpä muutakaan kuin lettuja jälkiruoaksi.

Kisoissa tarjottavia keittoruokia voi nauttia myöhemminkin. Kuluttajille Feelia avasi helmikuussa 2017 Suomen ensimmäisen kotiruoan verkkokaupan, jonka avulla halutaan auttaa asiakkaita valmistamaan kotona helppoa ja edullista kotiruokaa kiireisen arjen keskellä. Verkkokaupan suurien annoskokojen avulla on helppoa ja edullista ruokkia isompikin vieraskatras.

Jaa artikkeli