28.11.2020 Uutinen, Tiedote

Eisenbicher ylivoimainen – Antti Aalto hienosti pisteille

Viikonlopun ensimmäinen mäkihypyn maailmancupin osakilpailu oli Markus Eisenbicherin ylivoimainen näytös. Saksalainen otti luulot pois kilpakumppaneiltaan jo ensimmäisellä, peräti 146-metrisellä hypyllään ja voitti kisan lähes 20 pisteen erolla Puolan Pjotr Zylaan. Dawid Kubacki hävisi maanmiehelleen vaivaiset 0,2 pistettä.

Antti Aalto tunkeutui heti maailmancupin avauksessaan vahvasti pistesijoille. 128 ja 124 metriset hypyt riittivät sijalle 20, ja parempaakin voi olla vielä tulossa kauden edetessä.

”Vielä en ole ihan parasta saanut irti, mutta ollaan lähellä kuitenkin. Pääasia että kausi on saatu avattua ja hilattua lähtönumeroa ylöspäin kun on jonkun verran noita pisteitä.”

”Ei siinä mitään ihmekonsteja tarvita. Yksinkertaisesti keskittymällä hyppyihin niin hyvin kuin pystyy, viikonlopusta toiseen”, Aalto miettii.

Sekä kisan aloittaneen Andreas Alamommon että Niko Kytösahon urakka päättyi avauskierrokseen. Kytösahon 112-metrinen hyppy riitti sijalle 40. Alamommon 107 metriä puolestaan sijalle 42.

”Erittäin huono hyppy. Tuommoisia ne on ollut koko viikonlopun, todella heikkoa koko ajan”, Kytösaho kommentoi suoritustaan allapäin.

”En osaa sanoa mikä mennyt vikaan, mutta yksikään hyppy ei ole ollut siellä päinkään mitä aikaisemmin treeneissä. Koko syksyn ja alkuviikosta Rovaniemellä hyppäsin paremmin kuin Antti Aalto, ja nyt Antti pystyy vetelemään samanlaisilla hypyillä tuonne aika hyville sijoille kun itse rämmin tuohon kumpareeseen.”

Myös Alamommo on onnistunut voittamaan Aallon leirikisoissa, ja toivoo saavansa kaivettua jostain harjoituskauden hyppyvireen kisatilanteeseen.

”Sain kisaan aika paljon petrattua eilisestä. Siihen nähden ihan tyytyväinen pitää olla. Pitää jatkaa omaa prosessia, mitä kesän aikana on ollut. Hyppääminen on kehittynyt, hyviä hyppyjä on ollut ja Anttiakin olen pystynyt voittamaan leirikisoissa”, Alamommo kommentoi toiveikkaana.


Sunnuntaina uusi kilpailu

Maailmancupin pisteistä hypätään Rukalla myös sunnuntaina. Karsintakierros starttaa kello 15, ja Ruka Nordic-viikonloppu päättyy kello 16.30 alkavaan kilpailuun.

Teksti: Jussi Kantee
Kuva: Tony Nyyssölä
Laajasalon opisto

Jaa artikkeli