20.11.2018 Uutinen, Tiedote

Ruka Nordicin valmistelut loppusuoralla – kisat viedään läpi alkuperäisen suunnitelman mukaan

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup Ruka Nordic järjestetään tulevana viikonloppuna Kuusamon Rukalla. Tapahtumaa on valmisteltu poikkeuksellisen lauhassa ja sateisessa säässä, mikä on hankaloittanut suorituspaikkojen tekoa.

– Tämä on ensimmäinen kerta Ruka Nordicin 16-vuotisessa historiassa, kun Rukalla ei ole luonnonlunta kisaviikolla. Tilanne on siis todellakin poikkeuksellinen, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu kertoo.

Luonnonlumen puutteesta ja lauhasta säästä huolimatta kaikki kisapaikat saadaan kuntoon viikonlopun kilpailuja varten. Viime päivien pakkaset ovat mahdollistaneet jälleen lumen tykittämisen, jonka ansiosta kisapaikat ovat jo lähes valmiit. Organisaatiolla on käytössään yhdeksän lumitykkiä ja lisälunta suorituspaikkojen viimeistelyä varten tarvitaan noin 1000 m3.

Mäkihyppymäessä lunta on nyt tarpeeksi ja mäen lumettaminen on lopetettu. Nyt mäki viimeistellään kisoja varten. Maastohiihtolatua on valmiina neljä kilometriä, josta hiihtokunnossa on tällä hetkellä noin kolme kilometriä.

– Hiihtämään ladullamme on päässyt jo kolmen viikon ajan, ja loput lumet latua varten tehdään torstaihin mennessä, mikäli sääennusteet pitävät paikkansa. Latua tehdään siis viisi kilometriä, alkuperäisen suunnitelman mukaan, Linjakumpu kertoo.

Yhdistetyn, maastohiihdon ja mäkihypyn maailmancupin kilpailut Rukalla tullaan siis viemään läpi alkuperäisen suunnitelman mukaan.

– Kisaorganisaatiomme on paiskinut kovasti töitä, jotta voimme taata kaikille mahtavat kilpailut ja urheilijoille parhaat mahdolliset olosuhteet. Vihdoin kaikki alkaa olla kunnossa viikonloppua varten. Odotamme kisoista upeaa lähtölaukausta kohti Seefeldin MM-kisoja ja tietenkin menestystä suomalaisille urheilijoille kaikissa lajeissa, Linjakumpu fiilistelee tulevia kisoja.

 

Lisätietoja:

Seppo Linjakumpu
pääsihteeri
Ruka Nordic
p. 040 070 6433

 

Ruka Nordic 23.–25.11.2018. Mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon maailmancup Rukalla. Kolme päivää maailman parasta talviurheilua: kahdeksan maailmancupin kilpailua ja yli 30 maata, 400 urheilijaa, 20 000 katsojaa ja mahtava tunnelma!

Kuvia Ruka Nordicista löydät Flickr-kuvapalvelusta.

Ruka Nordic FacebookissaTwitterissäInstagramissa ja tietenkin osoitteessa rukanordic.com.

Jaa artikkeli