25.11.2022 Tiedote

Ruka Nordic luo kansainvälisiä standardeja

Ruka Nordic käynnistää yhdistetyn ja maastohiihdon maailmancup-kauden ja jatkaa viime viikolla alkanutta mäkihypyn maailmancupia.

Mediakeskuksessa pidetyssä kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kauden avauksen tiedostustilaisuudessa maailmancupin yhteisavaukselta odotettiin paljon. Pandemiavuosien jälkeen myös FIS:ssä on havaittu, miten tärkeitä Ruka Nordicin kaltaiset suuret yleisötapahtumat ovat.

Hiihtoliiton toiminnanjohtajan Ismo Hämäläisen mukaan Ruka Nordicin merkitys kansainvälisessä tapahtumakalenterissa on vahvistunut vuosi vuodelta tärkeämmäksi

”Ruka Nordicin merkitys on suuri, koska kansainvälinen kilpailukausi alkaa suuressa mittakaavassa täältä. Tämä on meille alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä tapahtuma.”, sanoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen. Hämäläisen mukaan Ruka Nordic on tärkeässä asemassa talvikauden asetelmien luomisessa.

”Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS luottaa Ruka Nordiciin. Kun katsoo ulos ja näkee, millainen kokonaisuus tämä on ja miten kilpailut pystytään toteuttamaan, niin onhan tämä ihan huikeaa. Tämä on luottopaikka. Kaikki odottavat Ruka Nordicia: ladut ovat todella hyvät ja haastavat ja järjestelyt toimivat aina. Ruka Nordiciin on vankka luotto.”

Hämäläisen mukaan Ruka Nordic on ollut merkittävässä roolissa kansainvälisten standardien luomisessa. Koronapandemian aikana Rukalla on luotu kansainvälisiä ohjeistuksia ja määrityksiä, joita on noudatettu myös muissa maailmancupin kilpailuissa. Ruka on ollut maailmancupin kilpailuissa edelläkävijän tehtävässä.

”Rukalla on katsottu, että miten asiat hoidetaan ja millä tavalla. Näin syntyy standardeja. Tässä mielessä Ruka Nordic on erittäin tärkeä paikka. Tässä ei voi oikein epäonnistua, mutta on hienoa, että Rukalla on onnistuttu tässä roolissa.”

Hämäläinen toivoo, että kotimaisille urheilijoille muistettaisiin olla myös armollisia, sillä Ruka Nordic on paineita sisältävä kotikisa-aloitus. Armollisuuden lisäksi Hämäläinen suosittelee urheilijoille myös malttia: pankkia ei tarvitse vielä räjäyttää ensimmäisessä kilpailussa.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS arvostaa Ruka Nordicin vahvaa ammattitaitoa

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n maastohiihdon maailmancupin koordinaattorin Doris Kalleninmukaan Ruka Nordic on luotettava kumppani ja järjestäjä, jonka ympärillä on paljon osaamista.

“Ruka on paikka, jossa me kaikki kokoonnumme yhteen. Ihmisten ammattitaidon ja kokemuksen voi Ruka Nordicissa tuntea ja on kuin palaisi kotiin tietäen, että kaikki tulee menemään hyvin.”

Kallenin mukaan Ruka Nordicin vahvuus kilpailujärjestäjänä ja –alueena koostuu monista tekijöistä. Alueen infrastruktuuri on hyvä ja etäisyydet ovat lyhyitä. Niin kilpailualueetkin kuin Rukan kyläkin ovat kävelymatkan päässä.

“Ruka Nordicissa järjestäjillä on tietämystä, kokemusta ja hyvät verkostot. Ruka Nordic on järjestetty yli kahdenkymmenen vuoden ajan, jolloin ihmiset tuntevat toisensa ja kilpailuissa on nähty monia asioita. Lopputulos on fantastinen. Ruka Nordicin tiimi on avoin uusille asioille ja samaan aikaan tietää, miten asiat tulee hoitaa. Mielestäni näiden kahden tekijän, eli perinteen ja uusien innovaatioiden yhdistäminen on todella hienoa.”

Loistavan tapahtuma-alueen ja tietämyksen lisäksi Kallen kehuu myös Ruka Nordicin kilpailualuetta ja paikallisyleisöä.

”Ruka Nordic yhdistää mäkihypyn ja maastohiihdon hienolla tavalla. Maastohiihdon latu kulkee mäkihyppykatsomon välittömässä läheisyydessä ja yleisö pystyy seuraamaan molempia kilpailuja yhtä aikaa. Tämä ominaisuus on todella toimiva ja hyvin mietitty.”

Kallenista on hienoa, että ihmiset pääsevät kannustamaan urheilijoita. Kaksi viimeistä poikkeusvuotta ovat osoittaneet yleisön merkityksen niin tapahtuman kuin myös urheilijoidenkin näkökulmasta. Kallenista Ruka Nordicin pohjoinen sijainti on tärkeä osa Ruka Nordicin tarinaa ja on hienoa, että juuri Rukan kauniit lumimaisemat avaavat kauden.

Myös Ruka Nordicin pääsihteeri Marika Paanasen fokus tapahtumassa on yleisössä.

”Ruka Nordic on kuusamolaiselle pohjoisen hiihtoseuralle suuri ponnistus ja on uskomattoman palkitsevaa nähdä, miten kisojen puitteet valmistuvat ja ihmiset kokoontuvat Rukalle. Olemme valmistautuneet ja rakentaneet tätä urheilujuhlaa vuoden päivät ja nyt kova työmme palkitaan.”

Lisätietoja:

Ruka Nordic mediapäällikkö
Jaakko Kantola
+ 358 40 550 1283

Jaa artikkeli