Ruka Nordic 2019 pääsyliput nyt Ticketmaster-lippukaupassa!
Ruka Nordic maailmancup -tapahtuman pääsyliput ovat nyt myynnissä Ticketmaster-lippukaupassa. Ruka Nordic järjestetään 29.11.–1.12.2019 Rukan hiihtostadionilla. Klikkaa itsesi lippukaupoille ja varmista paikkasi talviurheilukauden avauksessa Rukalla!
Tänä vuonna Ruka palaa tuttuun kolmipäiväiseen ohjelmaan, ja viikonlopun aikana nähdään kaiken kaikkiaan 11 kovatasoista maailmancupin osakilpailua.
”Missään muualla ei tänä vuonna voi nähdä näin montaa pohjoismaisten hiihtolajien osakilpailua yhden viikonlopun aikana, eli hieno tapahtuma on tulossa. Näemme varmasti jälleen unohtumattomia urheilusuorituksia, jotka kannattaa ehdottomasti kokea paikan päällä”, vinkkaa Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu.
Hiihdossa kilpaillaan tuttu Ruka Tripla, johon kuuluvat sprintit, 10 ja 15 kilometrin perinteinen sekä 10 ja 15 kilometrin takaa-ajo vapaalla hiihtotavalla. Yhdistetyssä nähdään Ruka Tour, joka koostuu kolmesta matkasta, ja mäkihypyssä kisataan kahtena iltana henkilökohtainen kilpailu.
Mahtavan urheilutarjonnan lisäksi Ruka Nordicista löytyy myös oheistapahtumia sekä perheen pienimmille että aikuisille.
”Pyrimme jatkuvasti parantamaan tapahtumaa ja tarjoamaan kävijöillemme entistä monipuolisemman kokonaisuuden. Talviurheilun kausi alkaa jälleen Rukalta ja mahtava yleisömme on vuodesta toiseen pitänyt huolta siitä, että tunnelma on korkealla kauden alusta asti”, Linjakumpu kertoo tyytyväisenä.
Tapahtuman oheisohjelma ja aikataulut julkaistaan syksyn aikana. Seuraa Ruka Nordicia Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa ja kuulet ensimmäisenä uutiset ja julkistukset!
Osta liput Ruka Nordiciin nyt Ticketmasterin lippukaupasta!
Ruka Nordic 2019 pääsylippujen hinnat alkaen:
Perjantai 20 €
Lauantai 28 €
Sunnuntai 20 €
3 päivää 49 €
(+ Ticketmasterin toimituskulut 1–3,5 €)
Ruka–Kuusamon alueen lipunmyyntipisteisiin liput tulevat myyntiin syyskuussa.
Nosta kisakokemuksesi uudelle tasolle ja valitse Ruka Nordic VIP! Lue lisää VIP-paketeistamme ja osta liput täältä!
VIP-lippujen hinnat:
Perjantai 140 €
Lauantai 160 €
Sunnuntai 120 €
3 päivää 350 €
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022