25.11.2022 Uutinen

Pystyykö kukaan haastamaan norjalaisia? – Miehet starttaavat ensimmäistä kertaa maailmancupin kympille

Tällä kaudella maastohiihdon maailmancupissa hiihdetään täysin uusia matkoja. Lauantaina Rukalla nähdään ensimmäistä kertaa, kun miehet ottavat toisistaan mittaa kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa.

Iivo Niskasen jäätyä pois kilpaladuilta koronatartunnan takia, on muilla suomalaisilla miehillä isot saappaat täytettäväksi, mitä menestystoiveisiin tulee. Risto-Matti Hakola ei ole vielä aloittanut kilpailukauttaan, joten myöskään häntä ei Rukan laduilla nähdä.

Viime kaudella hyvillä suorituksillaan säväyttänyt Perttu Hyvärinen on valmiina maailmancupin avauskisaansa.

“Matkojen lyhentäminen ei ole isommin muuttanut mitään harjoittelussa. Samat fysiikan lait ovat edelleen voimissaan. Hapenotto ja se, kuinka paljon lähtee lihaksesta wattia ratkaisee”, Hyvärinen totesi muuttuneista kisamatkoista.

Hyvärinen kuitenkin uskoo, että vain kaksi hiihtokierrosta sisältävä 10 kilometrin kisa voi korostaa peesin merkitystä ja jotkut voivat hyötyä siitä merkittävästi.

Suomen maajoukkueeseen 10 kilometrin kilpailussa kuuluvat Hyvärisen lisäksi Joni Mäki, Lauri Lepistö, Remi Lindholm, Niko Anttola sekä Markus Vuorela.

Venäläisten puuttuessa kilpailuista, on norjalaisten menestys entistäkin todennäköisempää. Perjantaina sprintin näytöstyyliin voittanut Johannes Høsflot Klæbo lähtee kiistattomana ennakkosuosikkina lauantain 10 kilometrin kilpailuun. Klæbon lisäksi norjalaisista esimerkiksi Pekingin 50 kilometrin pronssimitalisti Simen Hegstad Krügerilta voidaan odottaa hyvää suoritusta.

Todennäköisiä haastajia norjalaisten ylivoimalle saa hakea, sillä maailmancup-kautta ennen käydyissä Oloksen tykkikisoissa norjalaiset valtasivat viisi ensimmäistä sijaa. Mainittakoon, että Oloksella ei nähty koko maailman terävintä kärkeä.

Viime kaudella monta ulosajoa ja jopa loukkaantumisia aiheuttanut kovavauhtinen mutkayhdistelmä Impilinnan nousun jälkeen on nyt muutettu yhdeksi pitkäksi, oikealle kaartuvaksi mutkaksi. Se, päästäänkö lauantain kilpailu viemään läpi ilman haavereilta, selviää kello 14.30 alkaen.

 

Teksti: Yvonne Koch

Kansikuva: Jarno Jumppanen

Laajasalon opisto

Jaa artikkeli