Mäkikisan voitto Norjaan, suomalaisille ei pisteitä
Halvor Egner Granerud otti uransa ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoiton Rukalla. Norjalainen nousi voittoon 142 metrin siivullaan jättäen ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johtaneen Saksan Markus Eisenbichlerin kakkoseksi. Puolan Dawid Kubacki oli eiliseen tapaan kolmas.
Japanin Yukiya Sato hätyytteli toisella kierroksella jopa mäkiennätystä ja nousi tuloslistalla kohisten. 146 metrin huikea loikka nosti Saton ensimmäisen kierroksen 13. sijalta lopulta neljänneksi.
Lauantaina voittanut Eisenbichler oli ensimmäisen kierroksen 141 metrisen jälkeen johdossa 10,6 pisteen erolla Norjan Robert Johanssoniin, mutta toisen kierroksen 131 metriä ei enää riittänyt Granerudin ohitukseen.
Jos Norjalla meni lauantain kilpailu enemmän tai vähemmän penkin alle Daniel Andre Tanden loukkaannuttua ja tänään viidenneksi hypänneen Johann Andre Forfangin jouduttua jättämään kilpailun kesken diskauksen takia, näyttivät ilmeet norjalaisten leirissä nyt huomattavasti valoisammilta. Vuonojen maan kokonaissuoritus täydentyi Johanssonin kuudennella sijalla.
Suomalaiset jäivät avauskierrokselle
”Sellainen aika pikkunätti hyppy, muttei mikään katastrofikaan. Vähän oli ponnistuksen loppuvaiheessa kiire lentämään, ettei ehtinyt kerätä hyvää korkeutta siihen”, kommentoi Jarkko Määttä 114 metriin kantanutta kisahyppyään.
44. sijalle päätynyt Määttä joutui parikin kertaa nousemaan pois puomilta, mutta ei hätkähtänyt tilanteesta todeten sen kuuluvan lajiin.
Toiseksi parhaaseen suomalaissijoitukseen (43.) yltäneen Niko Kytösahon toinenkaan viikonlopun kilpailusuoritus ei saanut miestä hyppimään onnesta. 113 metriä oli kaukana odotetusta.
”Ei tämä nyt ihan hirveästi lämmitä tässä kohtaa kun tavoitteet oli jossain ihan muualla. Hyppy oli aika samanlainen mitä nyt ollut, pettynyt täytyy olla.”
Kytösahoa harmitti erityisesti se, miten ”hyvästä tuli kahdessa yössä katastrofaalinen.”
”Se oli nyt tämmöistä tämä viikonloppu, paremmin pitää pystyä valmistautumaan kilpailuihin.”
Viimeisenä suomalaisena avauskierroksella hypännyt Antti Aalto osui pahaan tuulirakoon, joka verotti hypyn pituutta. Levottoman oloinen 115-metrinen riitti sijalle 36, eikä sillä maailmancupin pisteitä heru.
”Ilmaa tuli vähän joka suunnasta. En aivan tarkkaan tiedä, mutta turbulenttiselta se ainakin tuntui, ja se vaikutti suoritukseen. Tänään on ollut vähän vaihtelevat olosuhteet, se meni tällä kertaa näin.”
Teksti: Jussi Kantee
Kuva: Tony Nyyssölä
Laajasalon opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Ruka Nordic tarjoaa tänä vuonna entistä parempia paikkoja ja palveluja 23.09.2024
- Stefan Kraftille toinen voitto Rukan suurmäessä – Aalto ja Kytösaho suomalaisista 2. kierroksella 26.11.2023
- Uudistusten värittämä maailmancupkauden avaus Ruka Nordic onnistui taloudellisesti – todellista talvea vietiin maailmalle kymmeniin miljooniin koteihin 26.11.2023
- Jarl Magnus Riiber jälleen ylivoimainen – sunnuntain massalähtökilpailun ratkaisu jäi odotetusti mäkiosuudelle 26.11.2023
- Rukan maailmancupin maastohiihdot huipentuivat kylmässä säässä yhteislähtökilpailuihin 26.11.2023