Mäkihyppymaajoukkue positiivisen tuloksen siivittämänä Rukalle
Suomen mäkihyppymaajoukkueen kausi starttasi positiivisissa merkeissä, kun Antti Aalto hyppäsi upeasti kymmenen parhaan joukkoon mäkihypyn maailmancupin avausosakilpailussa Wislassa.
23-vuotias Aalto sijoittui HS134-mäessä Puolassa seitsemänneksi 251 pisteellään. Toisen maajoukkuehyppääjän Jarkko Määtän iltapuhde jäi yhden kierroksen mittaiseksi, sillä Iisalmelainen oli ensimmäinen karsiutuja toiselta hyppykierrokselta. Määttä keräsi 108.5 pistettä.
Avauskilpailun voitti venäläinen Jevgeni Klimov. Klimov nappasi ensimmäisen maailmancup-kilpailun voittonsa ennen toiseksi ja kolmanneksi sijoittunutta Stephan Leyheä ja Ryoyu Kobayashia. Permissä syntynyt Klimov hyppäsi pisteet 263.4 ja lähtee puolustamaan voittoaan Rukalla.
Entinen maailmancupin voittaja tekee paluun
Kaksinkertainen maailmanmestari Severin Freund tekee paluun pitkän sairasloman jälkeen maailmancup-sirkukseen. 30-vuotias Freund missasi miltei kaksi kautta loukkaantumisten vuoksi, mutta tekee nyt odotetun paluun Rukan hyppyrimäessä. Saksalainen havittelee Rukalta viidettä voittoaan.
Freundin lisäksi saksalaisten menestystoiveet kasaantuvat yllämainitun Leyhen, Karl Geigerin ja konkari Richard Freitagin harteille. Myöskään puolalaista kestomenestyjää Kamil Stochia ei tule laskea voittotaistelusta pois.
Nuoret lupaukset
Suomen maajoukkue lähtee kilpailuun tuttujen hyppääjien Aallon ja Määtän lisäksi kansallisten urheilijoiden voimin. Kansallisessa urheilijoista kisaan starttaavat Andeas Alamommo, Kalle Heikkinen, Niko Löytäinen, Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen ja Frans Tähkävuori.
Mäkihypyn viikonlopun ohjelma:
PE 19.00 Karsinta HS142
LA 17.30 Maailmancupin kipailu HS142
SU 19.00 Maailmancupin kilpailu HS142
Christian Soininvaara / Laajasalon Opisto
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022