26.11.2017 Uutinen, Tiedote

Charlotte Kalla Rukan minitourin voittoon – myös norjalaisilla hieno päivä

Ruotsin Charlotte Kalla hiihti sunnuntaina päättyneen Rukan minitourin voittoon ennen neljän norjalaisen rintamaa.

Toiseksi kilpailussa hiihti Marit Björgen ja kolmanneksi Ragnhild Haga. Norjalaisten hienon päivän täydensivät neljänneksi sijoittunut, viime vuoden maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja, Heidi Weng, sekä viidentenä maalilinjan ylittänyt Ingvild Flugstad Östberg.

Kilpailun käsikirjoitus oli heti ensimmäisistä metreistä selvä. Kalla ja reilu pari sekuntia ruotsalaisen perässä päivän kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisaan lähtenyt Marit Björgen hiihtivät lähes koko kilpailun yhdessä. Viimeisellä 2,5 kilometrin kierroksella Kalla kuitenkin teki rytminvaihdoksen, johon norjalainen ei pystynyt vastaamaan.

”Olen todella tyytyväinen päivän kilpailuun. Siitä on pitkä aika, kun onnistuin viimeksi voittamaan maailmancupin osakilpailun”, iloinen ruotsalainen totesi palkintojenjaon jälkeen.

”Kilpailu oli jännittävä, koska minä ja Marit (Björgen) menimme yhtä matkaa lähes koko kilpailun. Tavoitteeni oli tehdä eroa nimenomaan viimeisellä kierroksella.”

Myös toiseksi tullut Björgen oli tyytyväinen päivän kilpailuunsa.

”Tänään olen iloinen toisesta sijasta, Charlotte (Kalla) vain oli tällä kertaa parempi kuin minä”,hän totesi.

Suomalaisista parhaiten onnistui Laura Mononen, joka oli lopputuloksissa 13:s.

”Ihan hyvät fiilikset jäi päivän kisasta. Vapaan kisaksi oli ihan ok menoa”, Mononen totesi tuoreeltaan maaliintulon jälkeen.

Muista suomalaisista maailmancupin pisteille ylsivät myös Krista Pärmäkoski (15:s) ja Kerttu Niskanen (19:s).

Toni Pönniö/Laajasalon opisto

 

 

 

Jaa artikkeli