28.11.2019 Uutinen, Tiedote

Antti Aalto avaa kautensa Rukalla – suomalaisilta odotetaan parempia tuloksia

Mäkihypyn maailmancupin kauden toinen osakilpailu käydään Rukalla viikonloppuna. Suomalaisista mukana ovat Andreas Alamommo, Eetu Nousiainen ja nilkkavammastaan toipunut Antti Aalto, sekä kansallisessa ryhmässä hyppäävät Niko Kytösaho, Jarkko Määttä, Juho Ojala, Arttu Pohjola ja Jonne Veteläinen.

Mäkihypyn maailmancupin kauden toinen kilpailuviikonloppu hypätään Rukan HS142 mäessä. Kauden ensimmäisen yksilökilpailun Puolan Wislassa voitti Pyeongchangissa olympiakultaa voittanut norjalainen Daniel-And Tande, jonka viime kausi päättyi ennenaikaisesti polvivamman takia. Toiseksi hyppäsi slovenialainen Anze Lanisek ja kolmanneksi sijoittui Puolan Kamil Stoch.

Rukan mäkihyppykilpailussa ei ole selkeää ennakkosuosikkia. Voitosta tulevat taistelemaan muun muassa viime vuonna Rukalla voittanut, hallitseva maailmanmestari, japanilainen Ryoyu Kobayashi, Kamil Stoch, saksalainen Karl Geiger sekä moni muu kovan luokan hyppääjä.

Suomalaisten mäkihyppykausi ei alkanut toivotulla tavalla. Andreas Alamommo ja Eetu Nousiainen eivät päässeet Wislassa toiselle kierrokselle. Heidän hyppynsä riittivät sijoille 47 ja 48. Kaksikolta odotetaan parempia suorituksia, kun he pääsevät hyppäämään kotiyleisön edessä.

Suomalaisittain suurimmat menestyspaineet ovat nilkkavammastaan toipuneen Antti Aallon harteilla, joka ei nilkkavamman takia osallistunut kauden ensimmäiseen yksilökilpailuun Wislassa. Aalto sijoittui viime kauden kokonaiskilpailussa parhaana suomalaisen sijalle 25.

– Nilkka ei ole vielä täysin terve, mutta se ei hirveästi haittaa hyppäämistä. Enemmän se haittaa muissa jutuissa mäen ulkopuolella. Edetään päivä kerrallaan ja hoidetaan jalka kuntoon.

Suomen mäkihyppyjoukkueen valmentaja Lauri Hakola odottaa suomalaisilta parempia tuloksia.

– Haluan nähdä rohkeita hyppyjä. Pitää uskaltaa olla rento ja luottaa siihen omaan tekemiseen, sekä jättää rationaalinen kontrolli hetkeksi taka-alalle, jotta hypyt olisivat omantasoisia ja sitä ei Wislassa hirveästi nähty.

 

Mäkihypyn kilpailuaikataulu

Pe klo 19  Karsinta HS142

La klo 17  Joukkuekilpailu HS142

Su klo 17.30 Yksilökilpailu HS142

Ville Vatanen, Laajasalon opisto

Jaa artikkeli