Rukan maailmancupissa todistettiin, että nuoria kiinnostaa talviurheilu
Talviurheilun ikärakenne puhuttaa monia ihmisiä. Yleinen kuva on, että talviurheilua seuraa vanhemman ikäluokan ihmiset, eikä ihme. Suomi on niittänyt menestystä hiihdossa sekä mäkihypyssä monen sukupolven ajan. Menestys tuo luonnollisesti kiinnostusta ja urheilun seuraamisesta tulee monelle elämäntapa.
Entä sitten, kun vanhempi ikäluokka ei enää täytäkään kisakatsomoita? Ketkä silloin ovat katsomossa taputtamassa, kun suomalaiset huippu-urheilijat hiihtävät maaliviivan yli tai hyppäävät kärkituloksen?
Nuoret ihmiset tietenkin. Kysymys kuuluukin, että kiinnostaako talviurheilun seuraaminen heitä? Televisiosta kisojen seuraaminen on odotetusti vähemmän, kun netistä näkee kisat helpommin ja nopeammin. Kysymys on enemmän siitä, jaksaako nuoriso mennä katsomaan kisoja paikan päälle.
Kaikki lähtee vanhempien esimerkistä. Jos omat läheiset ovat tottuneet seuraamaan kisoja paikan päältä, jää se usein perinteeksi. Siitä tulee perheen yhteinen tapahtuma, jota mennään katsomaan. Mutta entä he, keillä ei ole perinnettä tulla katsomaan kisoja? Mikä saa heidät katsomoihin?
Vastaus on tietenkin se itse kisa ja urheilijat. Jokainen urheilulaji tarvitsee esikuvia, mutta myös hienosti järjestetyn tapahtuman. Jotkut tulevat katsomaan kisoja urheilijoiden suoritusten takia, ja jotkut taas tulevat nauttimaan tunnelmasta.
Kun olin eilen katsomassa Rukalla miesten perinteistä 10 kilometrin hiihdon osakilpailua huomasin, että ikärakenne on suhteellisen iäkästä. Ilokseni kuitenkin huomasin nuoren, noin 7-vuotiaan pojan. En ole eläissäni nähnyt ketään, joka eläisi talviurheilua sillä tavalla. Kaikki suomalaiset saivat häneltä suuret suosionosoitukset, mutta myös hän kannusti lajin supertähtiä kuten Johannes Høsflot Klæbo.
Tämän jälkeen kiinnitinkin huomiota siihen, että olisiko nuoria enemmän huutamassa ja kannustamassa. Kyllä oli. Pienistä lapsista nuoriin aikuisiin, kaikkia ikäluokkia löytyi, kun keskittyi etsimään heitä. Ja mikä tärkeintä: he seurasivat ja kannustivat ihan yhtä paljon kuin vanhemmat ihmiset. Ymmärsin silloin, että talviurheilu kiinnostaa nuoriakin ihmisiä.
Teksti: Laajasalon opisto / Erkka Tuomisto Kuva: Kuusamon Opisto / Juha Turpeinen
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- Rukan maailmancup-viikonlopun kolmas ja viimeinen päivä – Suomalaisonnistumisia ennen kuin valot sammuivat 01.12.2024
- Sunnuntain mäkikilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi – Andreas Wellinger voittoon 01.12.2024
- Ruka Nordic Opening 2024 päätökseen, tapahtuma halutaan vakiinnuttaa pitkälle FIS:n kalenteriin. 01.12.2024
- Saksalaiset jälleen vahvoja yhdistetyn hiihto-osuudella – Geiger kruunasi hienon kisaviikonloppunsa 01.12.2024
- Diggins voittoon naisten 20 km yhteislähdössä – Kilpailun lopussa mieletön loppuratkaisu 01.12.2024