Pohjoismaisten hiihtolajien olympiavuosi starttaa Rukalta marraskuussa
Ruka Nordic avaa jälleen pohjoismaisten hiihtolajien mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon maailmancupit marraskuussa. Samalla Ruka Nordic avaa pohjoismaisten hiihtolajien olympiavuoden, joka huipentuu Etelä-Korean Pyeongchangin talviolympialaisiin helmikuussa 2018.
”Meille on suuri kunnia, että maailman hiihtoväki kokoontuu jälleen Rukalle avaamaan kautensa. On hienoa päästä avaamaan olympiavuosi Lahden MM-kisojen sankareiden johdolla Rukalta”, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu iloitsee.
Yhdistetylle haetaan kolmatta kilpailua
Ruka Nordic -kilpailut avataan jälleen mäkihypyn joukkuekilpailulla ja henkilökohtaisella kilpailulla. Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) mäkihypyn ja yhdistetyn kalenterikokouksessa Sveitsin Zürichissa viikonloppuna keskusteltiin mahdollisuudesta, että yhdistetyn kisaohjelmaan lisättäisiin kolmas päivä, jolloin sekä maastohiihdossa että yhdistetyssä kilpailtaisiin kolmena päivänä.
”Yhdistetyn kilpailuiden osalta mietimme myös mahdollisuutta, että hiihdon loppunousu toisi hiihtäjät Rukan kylän ytimeen ja kilpailun maali olisi siellä”, Linjakumpu kertoo.
Yhdistetyn komitea otti Suomen Hiihtoliiton ehdotuksen hyvin vastaan. Keskustelua jatketaan seuraavaksi maastohiihdon televisioinnin organisaatioiden kanssa. Mikäli loppunousua Rukan kylään ei ole mahdollista toteuttaa, tulee hiihtoreitin päätös sijoittumaan perinteiseen tapaan Rukan stadionille.
Mikäli kolmas kilpailupäivä toteutuu, tarkoittaisi se sitä, että yhdistetyssä kilpailtaisiin kolme henkilökohtaista maailmancupin osakilpailua Rukalla. Jokaisessa osakilpailussa hypättäisiin yksi hyppy ja hiihdettäisiin viiden, kymmenen ja 10,5 kilometrin hiihto-osuudet.
Kalenteriluonnos yhdistetyn kolmannesta kilpailupäivästä vahvistetaan lopullisesti toukokuun lopun kevätkongressissa.
Viime vuoden tapahtumalle satoi kiitosta
Ruka Nordicin maailmancupin avaus viime vuoden marraskuussa sai kisajärjestelyistään täydet pisteet mäkihypyltä ja yhdistetyltä Zürichissa.
”Kehitys, jonka teimme kilpailun järjestämisessä, näkyi onnistumisena kilpailussa. Lunastimme siis täydellisesti meille asetetut kehitystyön odotukset. Tämä oli meille erittäin tärkeä onnistuminen”, pääsihteeri Seppo Linjakumpu kertoo tyytyväisenä.
Kokouksessa FIS:n mäkihypyn lajijohtaja Walter Hofer nosti esille myös Kuusamon kaupungin tekemien laajojen investointien tärkeyden kilpailun onnistumiselle ja totesi, että ne olivat kilpaluiden menestyksen tae. Kuusamon kaupunki kustansi viime vuonna Rukan hyppyrimäkeen tehtyä remonttia miljoonalla eurolla.
Lisätietoja:
Seppo Linjakumpu, pääsihteeri
p. 040 070 6433
Jaa artikkeli
Viimeisimmät julkaisut
- 21. Ruka Nordic maailmancup päätökseen ennätysten saattelemana 27.11.2022
- Riiber sinetöi Rukan Maailmancupin ottamalla 51. voittonsa 27.11.2022
- Kläbo oli Rukan valtias – otti omansa myös 20 kilometrin kisassa 27.11.2022
- Ruotsalaiset hallitsivat myös uutuusmatkaa – Frida Karlsson voitti naisten 20 kilometrin kilpailun 27.11.2022
- Sunnuntain mäkihypyn maailmancupin kilpailussa nähtiin viihdyttävä lopetus 27.11.2022