Suomen Hiihtoliitto ja maailmanlaajuisesti tunnettu sveitsiläinen juustoalan yritys Le Gruyère AOP ovat allekirjoittaneet monivuotisen pääyhteistyökumppanitason sopimuksen Suomessa järjestettäviin pohjoismaisten hiihtolajien maailmancuptapahtumiin. Yhteistyösopimus solmittiin yhteistyössä Kansainvälisen Hiihtoliiton markkinointiyhtiö FIS Marketingin kanssa.

Yhteistyösopimuksen kesto on kolme vuotta, sisältäen kaudet 2019/2020, 2020/2021 ja jatkuen aina olympiakauteen 2021/2022 saakka. Uusi sopimus sisältää sekä Rukan että Lahden maailmancuptapahtumien kaikki maastohiihtokilpailut.

Le Gruyère AOP on pitkäaikainen maastohiihdon maailmancupkiertueen kumppani, joka on näkynyt vahvasti myös kilpailujen palkintojenajoissa ja ravintolapalveluissa. Tämän sopimuksen kautta Le Gruyère AOP saa erittäin laajaa TV- ja medianäkyvyyttä Suomen maailmancuptapahtumissa Rukalla ja Lahdessa, unohtamatta paikan päällä tehtäviä promootioita sekä muita hyödyntämistoimenpiteitä.

“Le Gruyère AOP on jo 4 vuoden ajan menestyksekkäästi ollut mukana urheilutapahtumissa Euroopan rinteillä ja laduilla. Yhteistyön kautta Le Gruyère on voinut vahvistaa tuotemerkkinsä näkyvyyttä myös FISin maastohiihdon maailmancupissa. Le Gruyère AOP odottaa innolla Rukan ja Lahden maailmancupeja uskoen, että laadukas ja perinteinen juusto Le Gruyère on täydellinen kumppani huippu-urheilijoille, kuten myös jokaiselle katsojalle ja tapahtumavieraalle. Kaikki yhteistyön osapuolet odottavat innokkaasti kauden alkua aloittaakseen tämän hedelmällisen yhteistyön Suomen Hiihtoliiton ja Le Gruyère AOP:n välillä”, kertoo Philippe Bardet, Interprofession du Gruyèren johtaja.

Suomen Hiihtoliitossa iloitaan uudesta monivuotisesta sopimuksesta Le Gruyèrin kanssa. Pitkäaikainen sopimus vahvistaa Hiihtoliiton lajien taloudellisia resursseja että antaa mahdollisuuden kehittää maailmancupin tapahtumia. Sopimuksen arvo on Hiihtoliitolle merkittävä.

“Suomen Hiihtoliitossa olemme mielissämme saadessamme monivuotisen kumppanien Le Gruyére AOP:stä. On hienoa saada iso ja arvostettu kansainvälinen yritys Rukan ja Lahden maailmancupien kumppaniksi. Tämä kertoo myös siitä, että Suomen tärkeimmillä pohjoismaisten lajien tapahtumilla on hyvä kansainvälinen vetovoima. Olemme iloisia siitä, että Le Gruyère AOP halusi sitoutua monivuotiseen kumppanuuteen ja tällä tavalla tukea pitkäjänteisesti Suomen maailmancupien järjestelyjä sekä taloudellisesti että toiminnallisesti”, sanoo Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari Töykkä.

***

Interprofession du Gruyère on vuonna 1997 perustettu kolmen ammatinharjoittajien yhdistys, joka mahdollistaa Le Gruyère AOP:n maidontuottajien, juustonvalmistajien ja edustajien yhteistoiminnan. Interprofessio vastaa Le Gruyère AOP -tuotannon johtamisesta, laadun ja määrän hallinnasta, tuotteen markkinoinnista ja myynninedistämisestä maailmanlaajuisesti. www.gruyere.com

Suomen Hiihtoliitto on hiihtolajien kattojärjestö Suomessa. Hiihtoliittoon kuuluu noin 500 jäsenseuraa, joiden yhteenliittymänä sen tehtävä on edistää hiihtourheilua sekä kehittää hiihtolajeja Suomen kansan keskuudessa. Hiihtoliitto vastaa pohjoismaisten lajien, maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn, sekä alppilajien yhteyksistä Kansainväliseen hiihtoliittoon (FIS). Hiihtoliiton lajien huippu-urheilun maajoukkueisiin kuuluu lähes 100 urheilijaa. www.hiihtoliitto.fi

Lisätietoja

Philippe Bardet, johtaja, Interprofession du Le Gruyère AOP, +41 26 921 8410

Jari Töykkä, kaupallinen johtaja, Suomen Hiihtoliitto, 040 553 3996, jari.toykka@hiihtoliitto.fi